Firefoxin kiivas tahti kampittaa lisäosia
Mozilla-säätiössä ilmeisesti katseltiin, että Firefox-selain alkaa näyttää pienine versionumeroineen jälkeenjääneeltä, kun kilpailijoilla oli esittää suurempia numeroita: IE:stä on julkaistu 9-versio, ja huomattavasti nuorempi tulokas Chrome on ehtinyt jo 13:een. Nyt Firefoxinkin numerot vaihtuvat huomattavasti vinhemmin – mikä ei ole lainkaan hyvä uutinen selaimen lisäosia tekeville.
Firefox 5 julkaistiin runsas kuukausi sitten, vain muutama kuukausi 4-version jälkeen. Versioloikka teki toimimattomiksi muun muassa Google Työkalupalkin (Google Toolbar) ja suomenkielisen oikoluvun.
Etenkin talkoovoimin tehdyiltä lisäosilta olisi kohtuutonta edellyttää, että niistä ilmestyisi uusi versio samalla vauhdilla kuin selaimesta. Mozillahan on luvannut jatkaa nopeaa päivityssykliään eli 6-versiotakaan ei tarvitse enää pitkään odotella.
Suomenkielinen oikoluku on tärkeä työkalu selaimen kautta paljon tekstiä syöttävälle. Firefoxin automaattinen lisäosien päivitys ei edelleenkään löydä 5-version kanssa toimivaa oikolukulisuketta ja on kytkenyt kylmästi vanhentuneen lisäosan pois käytöstä.
Tilanteeseen on kuitenkin korjaantumassa. Verteksin sivulta voi ladata beetaversiot, joilla Voikko-oikolukusanaston saa toimimaan sekä jo julkaistussa 5-Firofoxissa että tulevassa 6-versiossa. Tarjolla on apua niin Windows- kuin Mac-käyttäjillekin. Nopean testaamisen perusteella ainakin Windows-versio tuntuu toimivan ongelmitta.








