Firefoxin tahto läpi: Windows 7:n selainvalikko uusiksi
Microsoftin ja EU:n taistelu nettiselaimista on lähenemässä loppuaan. Lähteet kertovat, että Microsoft on myöntynyt Operan ja Firefoxin kehittäjien muutosvaatimuksiin. Jatkossa Windows tarjoaa käyttäjille kaikkia suosituimpia nettiselaimia. Selainten valintaikkunaa muutettiin kahdella tavalla.
Microsoft ja EU ovat jo periaatteessa sopineet mallista, jossa Windows 7:ään tuodaan selainten valintaikkuna, jossa käyttäjälle tarjotaan kaikkia suosituimpia nettiselaimia. Käyttäjä voi katsella lisätietoja esimerkiksi Mozilla Firefox -, Apple Safari -, Google Chrome - ja Opera-selaimista. Ne voi ladata ja asentaa valintaikkunan kautta. Selainvalikko tuodaan todennäköisesti myös vanhempiin Windows-versioihin.
Kaksi muutosta valintaikkunaan
Kilpailijat halusivat joitakin muutoksia. Närää herätti se, että selaimet esiteltiin Microsoftin Internet Explorer -selaimessa. Explorerille annettiin kilpailijoiden mielestä liikaa tilaa ja huomiota.
Uutistoimisto Bloombergin lähteet sanovat, että Microsoft on suostunut tuomaan selainvalikon tavalliseen ikkunaan, jossa ei ole viittauksia Internet Exploreriin.
Toinen kiistaa herättänyt asia oli selainten esittelyjärjestys. Microsoft ehdotti aakkosjärjestystä. Jotkin kilpailijat eivät pitäneet siitä, että Applen Safari saisi näin ykköspaikan.
Bloombergin mukaan Microsoft on suostunut vaihtamaan selainten esittelyjärjestystä sattumanvaraisesti. Näin yksikään selain ei saa muita parempaa paikkaa valintaikkunassa.








