Flash-levyjen rynnäkkö alkaa parin vuoden päästä
Puolijohdepiireihin perustuvat ssd-kiintolevyt ovat yleistyneet hitaasti mutta varmasti. Verkkaisen alun jälkeen myös perinteiset kiintolevyvalmistajat ovat lanseeranneet omat flash-kiintolevynsä. Ssd-levyjen suosion räjähtämistä joudutaan edelleen odottamaan, ennustaa muistivalmistaja A-Data.
Muistivalmistaja A-Datan mukaan ssd-kiintolevyjen markkinat lähtevät kunnon kasvuun vasta vuoden 2012 aikana. Yhtiön hallituksessa istuva Simon Chen ennustaa ripeän kasvun alun viivästyvän nand flash -muistien korkean hinnan vuoksi.
Verkkolehti Digitimesille näkemyksiään esittänyt Chen kertoo muistiohjainmarkkinoiden kypsyvän tänä vuonna, mikä pudottaa niiden hintoja merkittävästi. Kiintolevyissä käytettävän muistin hinnassa laskua nähdään vasta parin vuoden päästä, kun piirien valmistuskapasiteetti kasvaa.
Ssd-kiintolevyjen suurimpia etuja perinteisiin hienomekaanisiin kilpailijoihinsa ovat olemattomat hakuajat ja pieni virrankulutus. Puolijohdetekniikkaan perustuva rakenne on myös erittäin kestävä, sillä levyissä ei käytetä liikkuvia osia.








