Galileo-paikannus myöhästyy

Kokonaan valmis vuosina 2019–2020
Galileo-paikannus myöhästyy

Eurooppalainen Galileo-paikannus tulee käyttöön vasta kolmen-neljän vuoden sisällä, arvioitiin eilen eurooppalaisten liikenneministereiden kokouksessa Brysselissä. Galileo-järjestelmän 18 ensivaiheen satelliittia on tarkoitus laukaista ja palvelut aloittaa vuosiin 2014–2015 mennessä. Järjestelmän on tarkoitus olla kokonaan valmis vuonna 2019–2020.

Hankkeen jatkorahoituksesta sovitaan silti vasta tulevan monivuotisen rahoituskehyksen yhteydessä. Monet jäsenmaat edellyttivät komissiolta tarkempia arvioita ohjelmien kustannuksista ja riskeistä.

Ministerineuvosto hyväksyi aiheesta päätelmät komission tammikuussa 2011 julkaiseman ohjelmien väliarvion pohjalta.

Suomi tuki päätelmiä ja nosti keskustelussa esille erityisesti Galileo-projetiin liitännäisen nykyistä gps-paikannusta tarkentavan Egnos-satelliittijärjestelmän kattavuuden Suomen alueella.

Neuvosto saavutti yleisnäkemyksen päätösehdotuksesta Galileo-ohjelman julkisesti säännellyistä palveluista. Näiden viranomaisille, esimerkiksi hätäpalvelut, tulli, poliisitoimi ja puolustus, suunnattujen palveluiden käyttö tulee olemaan jäsenmaille vapaaehtoista. Suomi tuki puheenjohtajan ehdotusta yleisnäkemykseksi.

Prosessori

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös