Gartner ennustaa vaisua it-kasvua

Gartner ennustaa vaisua it-kasvua Thaimaan tulvat tekivät pahan loven kiintolevytuotantoon, ja tästä kärsitään vielä ensikin vuonna.

Tietotekniikkainvestoinnit eivät pomppaa kunnon kasvuun tänäkään vuonna, varoittaa tutkimusyhtiö Gartner. Vuosi ei ole ehtinyt montaa päivää vanhentua, kun se jo kertoo laskeneensa kulutusarviotaan aiemmasta.

Edellinenkään arvio ei kovin ruusuisia aikoja luvannut. Gartner oli ennustanut it-investointien kasvavan 4,6 prosentilla. Uusi kasvuennuste on enää 3,7 prosenttia. Viime vuonna kasvua oli sentään 6,9 prosenttia.

”Horjuva maailmantalouden kasvu, euroalueen kriisi sekä Thaimaan tulvien vaikutus kiintolevytuotantoon heijastuvat kaikki investointeihin”, tutkimusjohtaja Richard Gordon selittää.

Eurokriisin vuoksi hän varoittaa Länsi-Euroopan it-kulutuksen jäävän jopa niukasti viime vuotisen allekin.

Gartner arvelee, että Thaimaan tulvien vuoksi kiintolevyjen toimituksista jopa neljännes, kenties enemmänkin, jää toteutumatta jaksolla, joka ulottuu pahimmillaan syksyyn asti. Vaikutukset tuntuvat todennäköisesti vielä ensi vuonnakin. Niinpä Gartner on laskenut ennustettaan tämän vuoden pc-myynnille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös