Gartner: Kännykkäbisnes elpyy nopeimmin

Elpyminen elektroniikassa etenee vaiheittain
Gartner: Kännykkäbisnes elpyy nopeimmin

Taantuman pohja on saavutettu useimmilla elektroniikkateollisuuden aloilla, ja kasvun merkit ovat nähtävissä. Eroja on kuitenkin toimialoittain. Ensimmäisenä näyttää toipuvan kännykkämyynti, arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.

Vuoden 2007 huipputaso saavutetaan vasta vuonna 2012, laskee Gartner. Epävarmuustekijöitä on kuitenkin jäljellä liittyen esimerkiksi valtioiden elvytysohjelmien rahojen riittävyyteen.

Gartner odottaa tervettä kasvua vuodesta 2010 alkaen.

“Melkein kaikki elektroniikkavalmistuksen osa-alueet ovat savuttaneet pohjan ja odottavat merkkejä noususta viime vuoden samaan ajanjaksoon nähden”, sanoo tutkimusjohtaja Klaus Rinnen Gartnerin puolijohteiden yksiköstä.

Gartner uskoo, että ensimmäiset nousun merkit nähtiin pc-toimituksissa heinäkuulta syyskuulle.

Pc-myynti kasvuun 2010:n puolivälissä

Gartner laskee, että pc-bisnes kävi pohjamudissa kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Kestävää kasvua se odottaa pc-myyntiin loppukesästä tai alkusyksystä 2010. Kehitystä hidastaa se, ettei yritysten odoteta vauhdittavan hankintojaan ennen vuotta 2010.

Kappalemääräisesti pc-kauppaan on tuonut kasvua kuluttajamyynti, mutta erityisesti minikannettavia on myyty niin halvalla, että rahassa laskettuna liiketoiminta on kärsinyt viime vuoteen nähden.

Ensimmäisenä nousuun on lähdössä tutkimusyhtiön ennusteen mukaan kännykkäala. Myynnin pohja saavutettiin tammi-maaliskuussa 2009, ja kasvuun päästään vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana, arvioi Gartner.

Aiemmin Gartner ennusti kännykkätuotannon laskevan tänä vuonna 12 prosenttia, mutta nyt täät on laskettu kahdeksaan prosenttiin. Syynä on erityisesti peruspuhelinten kysynnän elpyminen Kiinassa ja älypuhelinten hyvä menekki.

Muu kuluttajaelektroniikka, kuten lcd- ja plasmatelevisiot, on elpymässä tutkimusyhtiön laskelmissa vasta keväällä tai alkukesästä 2010. Taloustaantumaa edeltäviin lukemiin päästään sen mukaan vasta vuoden 2011 alkupuoliskolla.

Kiinteissä verkoissa kasvua on luvassa sangrn hitaasti, vasta vuonna 2011, jos Gartnerin ennuste toteutuu.

Arviot ovat osa Gartnerin raporttia Signs of Improvement for End-User Electronics Recovery, jossa on kommentoitu monia elektroniikkateollisuuden näkymiä vuodesta 2009 vuoteen 2012 asti.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös