Gartner: Pilvipalveluiden bisnes tuplaantuu 2014 mennessä
Palveluiden, sovellusten tai kokonaisten konesalien keskittämisestä pilvipalveluihin hypetetään paljon, mutta niistä on tutkimusfirma Gartnerin mukaan tullut jo oikeaa liiketoimintaa. Viime vuonna pilvipaleluita käytettiin noin 59 miljardin dollarin edestä, ja tänä vuonna kasvua kertyy jopa 16,6 prosenttia 68 miljardiin dollariin, ennustaa Gartner. Siitä se laskee bisneksen vielä tuplaantuvan vuoden 2014 loppuun mennessä. Lukuja on kuitenkin arvosteltu yliampuviksi, koska pilvipalvelun käsite on venytetty aika laajaksi.
Gartnerin ennusteita ei olekaan nielty sellaisenaan. Cloudbzz-verkkojulkaisun kirjoittaja John Treadway on purkanut lukuja blogissaaan.
Treadway huomasi, että Gartner on laskenut Dataquest-raportissaan pilvipalveluiksi myös verkkomainonnan esimerkiksi Googlen web-sovelluksissa, minkä arvoksi vuodelle 2010 ennustetaan peräti 32 miljardia dollaria.
Sähköisen kaupankäynnin pilvipalveluissa taas mukana on muun muassa eBayn ja PayPalin maksuja. Näistä vähennettynä vuoden 2010 pilvipalveluiden ennuste olisi noin 10,5 miljardin dollarin ja vuoden 2014 ennuste noin 34 miljardin dollarin luokkaa.
Joka tapauksessa pilvilaskennan ja -palveluiden kasvu kiihtyy, ja entistä useammin kyse on Gartnerin mukaan jo useamman tuhannen käyttäjän ympäristöistä.
Pilvipalvelut eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kaikille, vaan ne voidaan jakaa esimerkiksi ohjelmistojen ostamiseen palveluna (saas, software as a service), alustojen ostamiseen palveluna (paas, platform as a service) ja koneisiin tietojärjestelmiin palveluna (iaas, infrastructure as a service). Näissä on omat erityispiirteensä, mutta tyypillistä on se, että laskenta-aikaa voidaan ostaa nopeastikin vaihtuvan käyttäjämäärän ja tehontarpeen mukaan.
Gartner arvioi, että tänä vuonna pilvipalveluita hallitsevat yhdysvaltalaiset yritykset 58 prosentin osuudella, ja länsieurooppalaiset tulevat perässä hieman alle 24 prosentilla. Euroopan merkitys on kasvamassa. Vuoteen 2014 mennessä Gartner uskoo USA:n osuden laskevan puoleen, ja silloin Gartner arvioi Britannian yritysten osuudeksi yksinään jo kolmannesta markkinasta.
Tunnettuja pilvipalveluita ovat Googlen sovelluspalvelut (App Engine) ja Amazon EC2 sekä Microsoftin konesalissa toimiva sovellus- ja kehitysympäristö Windows Azure.
Toiminnanohjaukseen erikoistunut SAP on ilmoittanut mittavista investoinneista pilvipalveluihin ja tavoittelevansa peräti miljardia käyttäjää maailmanlaajuisesti.
Suomessakin tapahtuu
Gartnerin mukaan yrityksiä huolettavat edelleen pilvialustoissa ja -palveluissa tietoturva, mutta myös palveluiden käyttövarmuus sekä vastuukysymykset.
Microsoft on ilmoittanut tekevänsä 70 prosenttia tuotekehityksen panostuksistaan pilvipalveluihin. Suomen Microsoftin mukaan kymmenet suomalaiset yritykset ovat julkaisseet jo satoja projekteja Azuressa.
Monet amerikkalaiset yritykset ovat jo aloittaneet Euroopan-valloituksen, kuten Suomeenkin tullut asiakashallinnan palveluita myyvä Salesforce.com. Suomalainen Anvia taas kehitti sille kilpailijan Microsoft Dynamics -tekniikalla.








