Tietotekniikan hinnat kääntymässä nousuun
Maija Strandberg sanoo, että laitekaupan ankeimmat ajat ovat takana.
Tietotekniikan laitekaupan hinnat saattavat lähiaikoina kääntyä nousuun. Suomen johtava it-tukkuri GNT kertoo vaihtaneensa nimensä Alsoksi, ja samassa yhteydessä sen toimitusjohtaja on puntaroinut alan näkymiä. Myynnin uskotaan piristyvän tänä vuonna edelleen, mutta asiakkaiden harmiksi todennäköisesti korkeammilla hinnoilla.
”Hintakäyttäytymistä on vaikea ennustaa. Merkit viittaavat kuitenkin siihen, että valuuttakurssien muutosten johdosta niin kuluttaja- kuin yrityspuolellakin on hintapainetta. Hinnat tuskin enää tästä laskevatkaan, sillä ala on jo pitkään kärsinyt koko alan kannattavuutta nakertaneesta hintaeroosiosta”, ALSO Finlandin toimitusjohtaja Maija Strandberg arvio.
Hänen mukaansa kysynnän pohjakosketus informaatioteknologiassa ja kuluttajaelektroniikassa on nyt saavutettu.
”Ensimmäinen vuosipuolisko on vielä haastava, koska yritysten investointihalukkuus on kasvanut, mutta se ei vielä realisoidu myyntinä. Kuluttajakysyntä elpyi hyvin jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ja kaikki merkit viittaavat, että kehitys jatkuisi hyvänä” Strandberg sanoo.
Tämän vuoden kasvualueiksi hän ennustaa yrityspuolella pilviratkaisuja ja pöytäkoneiden korvaamista kannettavilla tietokoneilla. Kuluttajamarkkinoille uppoaa tietokoneita, sillä perheissä yhä useampi haluaa oman koneen. Koteihin hankitaan myös jatkossa entistä suurempia televisioita ja enemmän televisioon liittyvää elektroniikkaa, kuten blu-ray-soittimia ja kotiteattereita.
Useissa Euroopan maissa toimiva Also osti GNT:n vuonna 2006. GNT on nyt ottanut käyttöön Also-nimen myös Pohjoismaissa ja Baltiassa.
ALSO-konserni edustaa yli sataa tuotemerkkiä, joihin kuuluvat mm. Acer, Adobe, AMD, Asustek, Canon, Electronic Arts, Fujitsu, HP, Hitachi, IBM, Intel, Kingston, Lenovo, LG, Lexmark, Microsoft, Samsung, Sony ja Viewsonic.








