Google avaa musiikkipalvelun nettiin – huhumylly kiihtyy

Uusi ITunesin kilpailija voi avautua jo syksyllä
Google avaa musiikkipalvelun nettiin – huhumylly kiihtyy

Google on avaamassa nettiin oman musiikkipalvelun, joka kilpailisi esimerkiksi Applen iTunesin ja myös muunlaisten palveluiden kanssa. Google on raottanut uutuuden verhoa, ja nyt nimettömät lähteet paljastavat lisää tietoja. Palvelu toimisi eri periaatteella kuin iTunes.

Musiikkipalvelusta nähtiin vilaus viime kuun Google I/O -tapahtumassa. Uudesta musiikkipalvelusta näytettiin lyhyt esittely.

Toisin kuin Applen huippusuosittu iTunes (kuvassa), Googlen musiikkipalvelu ei välttämättä käytä erillistä ohjelmaa. Google I/O -tapahtumassa esitelty palvelu toimi nettiselaimella.

Myöhemmin TechCrunch-palvelu löysi Googlen sivuilta valmiin logon, joka kenties paljasti palvelun nimen. Se olisi logon mukaan yksinkertaisesti Google Music.

Cnet: Google Music tulee syksyllä uutuuksien kera

Nyt uutispalvelu Cnet kirjoittaa, että useiden musiikkialan nimettömien lähteiden mukaan Google aikoisi avata musiikkipalvelunsa jo syksyllä. L

Verkkojulkaisun lähteiden mukaan Google olisi kehittänyt tekniikoita, joilla musiikkimyyntiä yhdistettäisiin paremmin nettihakuihin.

Google aikoisi lähteiden mukaan tarjota paitsi ostettavaa musiikkia, myös musiikin maksullista suorakuuntelua. Palvelulla olisi musiikkiyhtiöiden laaja tuki.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös