Google avaa nettikiintolevyn

Gigatavu tallennustilaa – Microsoftilta 25 gigatavua
Google avaa nettikiintolevyn

Google Docs -käyttäjille avautuu virtuaalinen kiintolevy, johon voi säilöä mitä tahansa tiedostoja. Tätä on odotettu yhtiöltä jo vuosia. Microsoft tosin muistuttaa, että kun Google tarjoaa yhden gigatavun ilmaisen tilan, Microsoftilta saa ilmaiseksi 25 gigatavua.

Google kertoo hankkeen ideasta blogissaan. Nettitallennustila voi helpottaa käyttäjiä niin kotona kuin yrityksissä, sillä sinne saa yksityisiä ja julkisia kansioita. Omaan kansioon voi säilöä vaikkapa tiedostoja, joita perinteisesti olisi kuljettanut mukana usb-tikulla.

Eroon sähköpostin ja usb-tikkujen hankaluuksista

Yrityskäytössä esimerkiksi työryhmä voi taltioida tiedostojaan nettiin yhteiseen käyttöön. Jos vaikkapa yksi henkilö lähtee työmatkalle, hänen ei tarvitse ottaa tiedostoja mukaan muistivälineellä. Muut voivat päivittää tiedostoja vielä matkan aikana, ja matkustaja voi noutaa netistä viimeisimmät versiot tiedostoista, kun niitä tarvitaan.

Nettitallennustilalla voi myös poistaa sähköpostin liitetiedostojen kokorajoitusten tuomia ongelmia. Tiedoston voi ladata nettikiintolevyyn, ja lähettää vastaanottajalle linkki tiedostoon.

Google lupaa, että tiedostovarastoon voi taltioida mitä tahansa alle 250 megatavun kokoisia tiedostoja. Palvelu toimii Google Docsin yhteydessä.

Microsoft lähetti heti tiedostusvälineille muistutuksen yhtiön Skydrive-palvelusta, joka on Windows Live -palveluiden yhteydessä toimiva ilmainen nettikiintolevy. Skydriven ilmainen tallennustila on 25 gigatavua, eli 25 kertaa suurempi kuin Googlen ilmaiseksi tarjoama määrä. Lisätilaa toki saa, mutta ei ilmaiseksi.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös