Google: Emme tee omaa kännykkää
Viimeksi viime viikolla internetin uutispalveluissa liikkui huhuja Googlen omasta matkapuhelimesta. Nyt Googlen Android-ryhmän vetäjä haluaa panna jatkuville huhuille pisteen. Hän kertoo, että Google ei missään nimessä suunnittele nyt omaa matkapuhelinta. Siihen on hyviä syitä.
Android-ryhmän johtaja Andy Rubin kertoo asiasta uutispalvelu Cnetille. Viime vuosien aikana on toistuvasti noussut esiin huhuja Google ”Gphonesta” tai muun nimisestä Googlen omasta älypuhelimesta. Viime viikolla mediassa oli tietoja, joiden mukaan Googlen oma puhelin tulisi myyntiin jo joulumarkkinoille.
Rubin halua selventää kaikille, että Google ei aio toimia tällä tavalla.
”Me emme tee laitteita. Teemme muille mahdolliseksi laitteiden rakentamisen”, hän vakuutti Cnetille.
Kaksi suurempaa syytä
Yksi syy on se, että Google ei halua kilpailla omien asiakkaidensa kanssa. Jos Google tekisi oman Android-puhelimen, se voisi ajaa valmistajat johonkin muuhun kännykkäalustaan.
Rubinin mukaan asiaan liittyy kuitenkin myös Googlen oma historia. Yhtiö on panostanut nettipalveluihin ja ohjelmistoihin. Laitevalmistuksen maailma on aivan erilainen, eikä Googlella ole siitä juuri kokemusta. Googlea ei nyt kiinnosta lähteä kokeilemaan onneaan tiukasti kilpailluille laitemarkkinoille.








