Google-johtaja visioi automaattihakuja ja Google TV:tä
Eric Schmidt sanoi, että Google TV:n kautta pääsee niin YouTubeen kuin muihin webin maksuttomiin videoihin sekä kaupallisiin videopalveluihin.
Matkapuhelimen käyttäjä liikkuu kaupungilla ja saa jatkuvasti vinkkejä esimerkiksi nähtävyyksistä ja ruokapaikoista tai musiikkitapahtumista, joista ei ollut kuullutkaan. Näin voisi toimia tulevaisuuden automaattinen hakukone, visioi Googlen pääjohtaja Eric Schmidt Berliinissä IFA-messujen päätöspuheessa. Schmidt paljasti myös Google TV -tietoja ja Androidin kehityssuunnitelmia.
“Automaattiset haut ovat seuraava iso juttu. Ne kertovat asioita, joista en tiedä, mutta joista haluaisin tietää. Se on hakujen seuraava vaihe”, sanoo Schmidt. Hän korosti, että Google tekee jatkuvasti hakukoneeseensa satoja parannuksia, ja yhtiuön voisi määritellä “tekevän kaikkena, jotta saamme tuloksia nopeasti. Ajalla on merkitystä.”
Schmidtin mielestä hakukone voisi arvioida myös etsittävien tietojen merkityksen. “Kun käyttäjä kysyy säätä, hän saattaa tarkoittaa, että kannattaisiko laittaa päälle sadetakki” tai “pitäisikö kastella kukat”.
Google TV alkaa tänä vuonna
Ennakkoon osattiin odottaa Google TV -uutisia, ja yhtiö esittelikin Chromen selaintekniikkaan nojaavia demoja. “Tämän jälkeen et koskaan enää halua televisiota ilman selainta”, sanoi Brittany Bohnet Googlesta.
Googlen Schmidt sanoi, että Google TV -sovellukset aiotaan tuoda suurelle yleisölle, ei vain teknisen eliitin erikoislaitteisiin. Google ilmoitti tekevänsä yhteistyötä jo Sonyn kanssa. Tavoitteena on saada yhtiön selain televisioihin.
YouTube-videopalvelusta esiteltiin televisiolle optimoitua näkymää ja uudenlaista katselutilaa isojen kuvakkeiden kanssa. Kaukosäätimenä voivat toimia perinteisen kaukosäätimen ohella esimerkiksi Android- ja iPhone-puhelimet.
Google ilmoitti, että ensimmäiset Google TV -laitteet tulevat markkinoille Yhdysvalloissa vielä tänä vuonna ja Euroopassa ensi vuodesta alkaen.
Androidiin kehitteillä puhehaku
Androidin ensimmäinen käännössovellus on julkaistu Android Marketissa, mutta Google esitteli myös pidemmälle tulevaisuuteen meneviä suunnitelmia.
Google esitteli myös Androidiin kehitteillä olevia uusia ominaisuuksia, kuten entistä tehokkaampaa puheohjausta. Android-käyttäjä voisi esimerkiksi sanoa “navigate to the museum with Egyptian stuff” (navigoi museoon, jossa on egyptiläistä tavaraa), ja kännykkä opastaisi perille egyptiläiseen museoon (Ägyptisches Museum und Papyrussammlung) Berliinissä.
Joka kolmas haku kännykällä liittyy Googlen mukaan asioihin ja paikkoihin, jotka ovat lähellä käyttäjäää. Sijaintiin perustuvien hakujen kehittäminen kiinnostaa, koska se tuo myös uudenlaisia mainostajia mukaan.
Googlen tiimi esitteli varhaisempana kehitysvaiheessa olevaa tosiaikaista puheen tulkkausta, jossa puhe käännettiin englannista saksaan ja takaisin englanniksi puhelun aikana. Demo ei toiminut aivan ensimmäisellä yrityksellä, eikä Googlesta muutenkaan luvattu, milloin ominaisuus voidaan oikeasti tuoda Android-alustaan.
Eric Schmidt ylisti Andoid-alustan voittokulkua, kun laitteita valmistuu yli 200 000 päivässä, mikä tarkoittaa jo yli kuutta miljoonaa kuukaudessa. Hän sanoi, että mobiilihaut ovat kuitenkin nopeassa kasvussa, yli 15 prosentin kasvutahdissa alkuvuonna.
Chrome OS -käyttöjärjestelmästä ei saatu isoja uutisia, mutta Schmidt sanoi, että se nähdään minikannettavien käyttöjärjestelmänä.
Googlen Eric Schmidtin lopetuspuhe ja demot ovat ainakin toistaiseksi katsottavissa IFA-messujen sivustolla videona.








