Google käynnistää koneet Haminassa tänä vuonna
Joe Kavan taustalla on tehtaan ruokasalin seinälle jätetty valokuvasuurennos, joka esittää laitosta muinaisessa mahdissaan.
Google julkisti viime kevättalvella hankkeensa muuttaa Haminassa sijaitseva lakkautettu Summan paperitehdas palvelinkeskukseksi. ”Sen jälkeen olemme kenties pitäneet turhan matalaa profiilia tiedottamisessa”, arvelee yhtiön palvelinkeskuksista vastaava Joe Kava. Torstaina salaisuuden verhoa raotettiin, kun toimittajat päästettiin tutustumaan tiloihin. Samalla kerrottiin hankkeen etenemisestä ja aikataulusta.
”Syksyllä asennetaan ensimmäiset palvelimet ja saman tien aloitetaan testaaminen. Tuotantokäytössä palvelinkeskus on loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa. Huomatkaa, että tämä on aikatauluarvio, johon voi tulla vielä muutoksia”, Kava painottaa.
Parhaillaan tehtaalla häärivät vasta rakennusmiehet. Palvelimet sijoitetaan 1970-luvulla rakennettuun tehtaan kakkoshalliin, josta on purettu erinäisiä rakenteita. Korkeasta tilasta rakennetaan kaksikerroksinen eli se jaetaan kahtia.
Vieressä sijaitseva vuonna 1955 rakennettu ykköshalli jää toistaiseksi tilareserviksi, jota purkutöiden jälkeen lähinnä pidetään kunnossa. ”Ykköshallilla on historiallista arvoa, jota pyrimme kunnioittamaan”, Kava lupaa.
Summan paperitehdas oli Googlelle hyvä ostos senkin takia, että tilaa toimintojen myöhemmälle laajentamiselle on runsaasti.
Täsmätietoa ei jaossa
Sekä Kavan esittelypuhe että vastaukset toimittajien kysymyksiin liikkuivat varsin ympäripyöreällä tasolla. Esityksen palvelinkeskuskuvatkaan eivät esittäneet Googlen palvelimia. ”Emme salli kuvien ottamista omista palvelinkeskuksistamme”, Joe Kava selitti.
Täsmennystä ei saatu palvelinkeskuksen toimintaan tai tulevaan varusteluun. Se palvelee lähialueita, mutta tarvittaessa vaikka maailman toisella puolella olevia asiakkaita. Konesalissa voidaan pyörittää kaikkia mahdollisia Google-palveluja.
Joe Kavan mukaan työntekijöiden rekrytointi on alkanut jo viime vuoden puolella, mutta se ei ole edennyt vielä muutamaa haastattelua pidemmälle: ”Ketään ei ole palkattu, hyviä ihmisiä saa ehdottaa.” Käynnissä olleessaan palvelinkeskus työllistää viitisenkymmentä henkeä.
Vanha paperitehdashalli kokee vielä melkoisen muodonmuutoksen ennen kuin tietotekniikka kärrätään sisään.








