Google lopettaa Wave-palvelunsa
Moni suomalainenkin tutustui Wave-palveluun, mutta muita käyttäjiä ei ollut alkuun helppo löytää. Lisäksi uudenlainen käyttöliittymä ja viestintätapa vaativat opettelua ja totuttelua.
Hakukoneyhtiö Google kehittää ja ostaa web-palveluita kiivaaseen tahtiin, eivätkä läheskään kaikki hankkeet menesty. Keskiviikkona Google vahvisti lopettavansa yhden tunnetuimmista hankkeistaan, vasta viime vuonna esitellyn Wave-palvelun. Sen oli määrä yhdistää vanhanaikaisen sähköpostin ja nykyaikaisen tosiaikaisen keskustelun parhaat puolet, mutta tämä ei onnistunut. Google ilmoittaa käyttäjämäärien jääneen toivottua pienemmiksi, ja siksi Waven kehitys erillisenä palveluna loppuu.
Googlen I/O-kehittäjätapahtumassa viime vuonna esitelty Wave sai paljon huomiota, ja sovelluskehittäjät kiinnostuivat sen mahdollisuuksista. Moni yritys ilmoitti lisäävänsä Wave-tuen työryhmätyökaluihinsa.
Wave toi muun muassa usean keskustelijan yhtäaikaisen kirjoittamisen,tosiaikaisen oikoluvun, kuvien ja muiden tiedostojen jakamisen sekä historialokia, josta keskusteluun myöhemmin liittynyt pystyi hyppäämään mukaan. Wave innostikin monet kehittämään uudenlaisia web-widgetejä.
“Näistä saatavutuksista ja monista uskollisista faneista huolimatta Wave ei ole saanut niin paljon käyttäjiä kuin olisimme toivoneet. Emme aio jatkaa Waven kehittämistä itsenäisenä tuotteena, mutta ylläpidämme sivustoa ainakin vuoden loppuun asti, ja laajennamme tekniikan käyttöön Googlen muissa projekteissa“, kirjoittaa Googlen johtaja Urs Hölzle yhtiön virallisessa blogissa.
Wave avautui ensin rajatulle yleisölle, mutta tänä vuonna mukaan pääsivät kaikki halukkaat. Siihen mukaan pääseminen vaati kuitenkin perehtymistä, eikä Wave välttämättä olisi korvannut nykyisiä työkaluja, vaan olisi tuonut yhden lisää. Google ei heti liittänyt Wavea omaan sähköpostipalveluunsa Gmailiin.
Google lopetti aiemmin myös suomalaisen Jaiku-yhteisön kehittämisen, ja sen tekniikoita otettiin käyttöön sosiaalisen Buzz-yhteisöpalvelun käyttöön.








