Google: Olemme nyt vainoharhaisia tietoturvassa

Google: Olemme nyt vainoharhaisia tietoturvassa

Googlen paljastamat Kiinasta tulleet vakavat hyökkäykset ovat vaikuttaneet yhtiön toimiin. "Google on nyt erityisen vainoharhainen tähän liittyen", sanoi pääjohtaja Eric Schmidt. Hänen mukaansa yksi Googlen omista keksinnöistä auttaa tietoturvaa.

Googlen pääjohtaja Eric Schmidt kertoi yhtiön tuntemuksista yhtiön Atmosphere 2010 -tapahtumassa. Uutispalvelu Cnetin mukaan hän kertoi, että hyökkääjät pääsivät yhtiön verkkoon yhden tietokoneen kautta. Siinä käytettiin vanhentunutta Internet Explorer 6 -selainta. Tältä koneelta hyökkääjät pääsivät eteenpäin Googlen verkossa ja onnistuivat varastamaan yhtiön liikesalaisuuksia.

Uhriyrityksiä oli ilmeisesti yli 30, mutta Google hakusi nostaa asian esiin varoitukseksi muille. Samalla yhtiö aloitti tietoturvahankkeen, jolla pyritään suojaamaan järjestelmät paremmin.

Chrome OS ja nettipalvelut ovat turvallisempia

Schmidt kertoi Cnetin mukaan, että hyökkäykset vauhdittavat Googlen sisällä siirtymistä uudenlaiseen tietokonekonseptiin. Yhtiön oman Chrome OS -käyttöjärjestelmän idea on se, että käyttö keskittyy pc:n omien sovellusten sijaan nettipalveluihin.

Schmidt kehuu, että kyseessä on lähtökohtaisesti paljon tietoturvallisempi malli. Nettipalveluihin ja nettialustoihin on hänen mielestään vaikeampaa murtautua kuin tietokoneilla pyöriviin sovelluksiin, joista löytyy jatkuvasti turva-aukkoja.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös