Google pisti uhkauksensa toimeen Kiinassa

Kiinan johto pysyy tiukkana
Google pisti uhkauksensa toimeen Kiinassa

Google kertoi aiemmin tällä viikolla, että Kiinan sensuurista luovutaan. Nyt yhtiö on ryhtynyt tuumasta toimeen. Googlen Kiinan hakukoneen tulokset muuttuivat radikaalisti maan johdolle arkaluonteisissa asioissa. Kiinan johto pysyy kuitenkin tiukkana. Tapaus on jo aiheuttanut diplomaattisen selkkauksen Yhdysvaltojen ja Kiinan välille.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton on julkaissut lausunnon, jossa Kiinan hallinnolta vaaditaan selvitystä epäilyihin nettihyökkäyksistä amerikkalaisia yrityksiä vastaan.

Clinton toteaa, että ulkoministeriö on saanut Googlelta tietoja vakavista tietomurroista 30 suureen yritykseen. Clintonin mukaan ulkoministeriö ottaa tapauksen erittäin vakavasti.

Google.cn muuttui

Googlen Kiinan hakukoneen (www.google.cn) toiminta on muuttunut selvästi. Aiemmin hakukone on sensuroinut tuloksista pois esimerkiksi aineistoa Tiananmenin aukion tapahtumista. Nyt sivuilla näkyy kuvia myös panssarivaunuista ja levottomuuksista.

Samanlaisia muutoksia on tehty muihinkin Kiinan johdon kannalta kiusallisiin aiheisiin. Näitä ovat esimerkiksi Tiibet ja Dalai Lama. Google on selvästi poistanut ainakin osan sivujen sensuurista.

Kiinan hallinto pysyy tiukkana sensuurivaatimuksista. Maan johto esitti lausunnon, jonka mukaan nettiyritysten tulee noudattaa maan asettamia rajoituksia.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös