Google remonttiin – koko hakujärjestelmä uusiksi

Google Caffeine käyttöön
Google remonttiin – koko hakujärjestelmä uusiksi

Google on keskellä erittäin tärkeää muutosta, jossa uusitaan koko hakukoneen perusrakenne. Syksyllä yhtiö paljasti tietoja salaisesta Google Caffeine -hankkeesta. Nyt jättimäinen muutos tulee käyttöön.

Google paljasti Caffeine-hankkeen olemassaolon elokuun 10. päivänä yhtiön blogissa. Google kertoi, että suuri ryhmä insinöörejä on jo kuukausien ajan valmistellut muutosta: seuraavan sukupolven arkkitehtuuria Googlen hakukoneelle.

Google uusiksi konepellin alta

Tarkoitus on uudistaa koko Googlen hakukone "konepellin alta". Google tavoittelee uudella "moottorilla" suurempaa tietomassojen kokoa sekä parempaa indeksointinopeutta, tarkkuutta ja kattavuutta. Hanke on Googlelle tärkeä ja myös riskialtis, sillä hakukoneen toimivuus on kriittistä koko yhtiön toiminnalle ja olemassaololle.

Uutta Caffeine-järjestelmää on voinut kokeilla testisivuilla elokuusta lähtien. Nyt sivuille on ilmestynyt viesti, jonka mukaan testaus on saatu päätökseen. Caffeine-moottori toimii niin hyvin, että se otetaan tuotantokäyttöön. Muutoksen suuruuden vuoksi uutta moottoria kokeillaan ensin yhdessä datakeskuksessa, ja käyttöä laajennetaan sitten asteittain.

Hakukoneen toiminnassa on kolme perusvaihetta. Ensin käydään läpi internetin sisältöä. Sen jälkeen haettu sisältö indeksoidaan, ja järjestelmä laskee sivujen mainetta ja tärkeyttä. Lopuksi hakukoneen täytyy vastata käyttäjän hakupyyntöihin ja antaa kaikkein tärkeimmät tulokset mahdollisimman nopeasti.

Caffeine vaikuttaa koko prosessiin, mutta pääosin piilossa käyttäjiltä. Nettisivujen kehittäjät ja tehokäyttäjät saattavat kuitenkin huomata eroja.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Google, haku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös