Google selittää apinakuvakohua

Loukkaavia hakutuloksia ei yleensä poisteta
Google selittää apinakuvakohua

Jos Googlen hakukoneella etsii kuvia Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman vaimosta Michellestä, ruutuun tulee ensimmäisenä muokattu kuva, jossa Michelle Obama muistuttaa apinaa. Google on poikkeuksellisesti laittanut sivulle mainoksen, jossa asiaa selitetään. Google ei aio poistaa kuvaa.

Googlen sivumainoksen otsikko on "Loukkaavat hakutulokset". Mainoksessa todetaan, että toisinaan Googlen hakutulokset voivat olla loukkaavia. Mainos ohjaa klikkaajat sivuille, joissa asiaa selitetään enemmän.

Hakutuloksia ei haluta muutella

Syynä loukkaavan kuvan nousemiseen kuvahaun ykköspaikalle on todennäköisesti se, että sitä on levitetty monilla nettisivuilla. Google selittää, ettei se kuitenkaan aio tehdä muutoksia hakutuloksiin.

Syy on se, että Google haluaa pitää hakutulokset mahdollisimman aitoina. Google uskoo, että hakutulosten tai hakualgoritmien muuntelu tällaisissa tapauksissa aiheuttaisi ongelmia. Yhtiö kertoo, että se saa jatkuvasti pyyntöjä poistaa sellaisia hakutuloksia, joita jotkut pitävät ikävinä.

Hakutuloksia muutetaan vain poikkeustapauksissa. Tulos saatetaan poistaa, jos laki sitä vaatii, tai jos nettisivujen ylläpitäjät ovat syyllistyneet hakutulosten vääristelyyn.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Google, haku, Obama
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös