Google TV julki – "miljoonien kanavien televisio"

Google TV julki – "miljoonien kanavien televisio"

Google I/O -tapahtuman merkittävin julkistus on tehty, ja kyseessä on uudenlainen tv-konsepti. Google TV tuo televisioihin perinteisten ohjelmien rinnalle internetin palvelut ja videot sekä lisäksi älypuhelimista tutun sovellus- ja pelivalikoiman. Tällaisen television voi pian ostaa esimerkiksi Sonylta. Ja Google TV:n voi pian tuoda nykyiseen televisioon lisäboksilla.

Google TV on avoin alusta, jonka laitevalmistajat voivat ottaa käyttöön. Käytännössä Google TV perustuu Android-käyttöjärjestelmään ja Google Chrome -nettiselaimeen. Niitä pyöritetään televisioihin lisätyllä Intel Atom -prosessorilla, joka on tuttu esimerkiksi minikannettavista.

Sony ja Logitech kertoivat tuovansa Google TV:tä tukevia laitteita markkinoille vielä tämän vuoden syksyn aikana. Sonylta on tulossa uusia Sony Internet TV -televisioita ja sen lisäksi Google TV -blu-ray-soittimia. Logitech tekee puolestaan erillislaitteen, jonka voi yhdistää nykyisiin televisioihin.

"Miljoonia uusia kanavia"

Google toteaa, että internetin nopeasta kehityksestä huolimatta sen käyttö olohuoneissa on ollut melko rajoittunutta. Netin tuominen televisioon muuttaa tätä perusteellisesti.

Internettelevisiossa toimivat perinteiset tv-kanavat, mutta rinnalle tulee Googlen mukaan ikään kuin "miljoonia uusia kanavia". Näitä ovat esimerkiksi YouTuben ja muiden palveluiden videot. Vuokravideoita ei tarvitse enää lähteä hakemaan, vaan ne voi vuokrata suoraan nettipalveluista.

Android- ja Flash-pelit tulevat televisioon

Koska Google TV toimii Android-käyttöjärjestelmällä, siinä voi käyttää myös Android-älypuhelinten ohjelmia. Televisioista pääsee suoraan Android Market -kauppapaikkaan, josta voi ostaa esimerkiksi pelejä. Jatkossa Android-ohjelmia räätälöidään myös erikseen televisiokäyttöön.

Google kertoo, että nettitelevisioissa toimii uusin Adobe Flash Player 10.1, joka mahdollistaa miljoonien videoiden, pelien ja ohjelmien käyttämisen suoraan selaimessa. Google ei siis Applen tapaan estä Flashin käyttöä, vaan päinvastoin käyttää Flash-pelejä myyntivalttina.

Google kehuu, että nettitelevisiot helpottavat ohjelmien hakua. Lisäksi eri kanavia ja muuta sisältöä voi katsella samanaikaisesti.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös