Google uusiksi: enemmän väriä ja toimintoja

Hakukoneen käyttöliittymä uudistetaan
Google uusiksi: enemmän väriä ja toimintoja Kuva: Search Engine Land.

Google on uudistamassa hakukoneensa käyttöliittymän. Googlen ultrayksinkertainen käyttöliittymä on pysynyt pitkälti samannäköisenä vuosikausia, mutta nyt siihen lisätään väriä ja uusia toimintoja.

Google on kertonut uudistuksista joillekin tiedotusvälineille, ja jotkin testikäyttäjät ovat päässeet kokeilemaan uutta käyttöliittymää. Esimerkiksi Search Engine Land -verkkojulkaisu esittelee kuvia hakukoneen uudesta käyttöliittymästä.

Vasemmalle uusi toimintopalkki

Aiemmin hakutulosten vasen laita on ollut oletusarvoisesti tyhjä. Siihen on saanut lisää valintoja avaamalla erillisen työkaluvalikon.

Uuteen käyttöliittymään on rakennettu aina esillä oleva värikkäämpi valikko, josta hakutuloksia voi rajata. Hauista voi suodattaa esille vain kuvat, uutiset, kirjat tai kartat. Ylimmäisenä on valikko "kaikki", josta voi palata alkutilaan.

Valikon alalaidasta hakuja voi rajata ajan perusteella. Google ehdottelee myös vaihtoehtoisia hakusanoja.

Samalla kun Googlen hakusivun rakenne muuttuu kolmepalstaiseksi, ulkonäköä parannetaan muutenkin. Sivuille lisätään enemmän väriä, ja sivujen elementtejä uudistetaan.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Google, hakukone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös