Google Voice yhdistyy omaan puhelinnumeroon
Google Voice on palvelu, jolla voi soittaa ilmaisia nettipuheluita tietokoneen ja mobiililaitteiden avulla. Tähän saakka palvelu on toiminut niin sanotulla Google-numerolla. Nyt palvelun käyttö laajenee käyttäjien omiin puhelinnumeroihin. Tämä tosin koskee lähinnä Googlen edistyksellistä puhelinvastaajaa.
Google kertoo palvelun laajennuksesta blogissaan. Oman puhelinnumeron käyttö ei mahdollista kaikkia palveluja, mutta Google lisää mahdollisuuksia pikku hiljaa.
Omat puhelut Googlen vastaajaan
Alkuvaiheessa voi esimerkiksi ohjata oman puhelinnumeron vastaamattomia puheluja Google Voicemail -puhelinvastaajaan. Vastaaja laajentaa perinteistä puhelinvastaajaa nettitoiminnoilla.
Puheviestit tulkataan esimerkiksi automaattisesti tekstiksi, ja puheviestin voi lähettää tekstiviestinä kännykkään. Puhelinvastaajan viestien sisältöä voi myös etsiä hakutyökaluilla.
Google Voice -palvelun idea on hallita paremmin puhelinviestintää. Kun Google-numeroon tulee soitto, käyttäjä voi valita, soiko puhelin töissä, kotona, kännykässä tai vaikkapa kaikissa numeroissa. Toimintoja voi hallita soittajan perusteella. Esimerkiksi hankalat soittajat voi ohjata suoraan vastaajaan. Tällaiset toiminnot saadaan toimimaan vain Google-numerolla.
Google Voice on vielä testivaiheessa ja se toimii kutsuperiaatteella. Ominaisuudet eivät välttämättä toimi suomen kielellä tai suomalaisista puhelinnumeroista.








