Kiinan ja Googlen tilanne on sekava
Google ilmoitti tammikuussa, että se lopettaa hakukoneensa sensuurin Kiinassa, ja tarpeen tullen jopa vetäytyy maasta nettihyökkäysten vuoksi. Nyt Kiinan viranomaiset sanovat, etteivät he ole saaneet yhtiöltä mitään virallista valitusta, eikä sen kanssa neuvotella asiasta. Tiedot tilanteesta ovat kuitenkin sekavia.
Tammikuussa Google syytti Kiinaa nettihyökkäyksistä itseään ja kymmeniä muita yrityksiä vastaan. Se syytti Kiinaa myös tunkeutumisesta toisinajattelijoiden tileille palveluissaan. Hakuyhtiö ilmoitti luopuvansa sensuurista ja aloittavansa neuvottelut Kiinan kanssa.
Google tai Kiina eivät ole paljoa neuvotteluista kertoneet, mutta niiden on oletettu olevan käynnissä. Wall Street Journal -lehden mukaan Kiinan teollisuus- ja tietotekniikkaministeri kertoi perjantaina maan neuvottelevan Googlen kanssa.
Kiina: Google ei ole pyytänyt neuvotteluja
Jo seuraavana päivänä saman ministeriön varaministeri kertoi maan viralliselle uutistoimistolle Xinhualle, ettei Googlen kanssa käydä mitään neuvotteluja. Hänen mukaansa Kiina ei ole saanut amerikkailaisyhtiöltä virallista valitusta eikä pyyntöä neuvotteluista.
Samalla Google on jatkanut ainakin osittain hakutulosten sensurointia Kiinassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan yhtiö aikoo pysyä päätöksessään lopettaa sensuuriin alistuminen Kiinassa, mutta aikataulua ei ole lyöty lukkoon.
Kiinan virallinen kanta on se, että jos yhtiöt haluavat toimia Kiinassa, niiden täytyy noudattaa maan lakeja ja määräyksiä. Kiina kuitenkin lupaa tutkia hakkerihyökkäyksiä ja rankaista syyllisiä, jos heidät löydetään.








