Googlen katukuvista jo poliisin rikostutkinta
Google on kuvannut Suomessa poikkeuksellisen paljon myös pikkuteitä asuinalueilla ja lähiöissä. Joissakin tapauksissa kuviin ovat päätyneet kotipihoillaan myös asukkaat, ja ainakin yksi mies ilman vaatteita. Googlen kuvausauton kamera oli useimpia aitoja ylempänä.
Erityisesti kotipihojen näkyminen Googlen karttapalvelun kuvissa on ärsyttänyt ja huolestuttanut suomalaisia. Tietosuojavaltuutetun toimistosta kerrottiin torstaiaamuna Tietokone-lehdelle, että kanteluita on tullut jo enemmän kuin voidaan pitää yksittäistapauksina, eli toistakymmentä. STT:n uutiset kertoi torstai-iltana, että kuvat ovat johtaneet jo ensimmäiseen rikostutkintaan. Raahen poliisi selvittää, onko Google syyllistynyt salakatseluun ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hannu Mensonen sanoi uutistoimisto STT:lle, että rikostutkinta liittyy mieheen, jonka kuva on julkaistu alastomana kotipihalta. Poliisi ei vielä ottanut kantaa siihen, onko mies tunnistettavissa kuvassa.
Salakatselusta ja loukkaavan tiedon levittämisestä voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään vuodeksi.
Google lupaa, että kuvat poistetaan Google Mapsin katukuvista, kun erustellusti valitetaan yksityisyyttä loukkaavina. Street View -palvelussa on automatisoitu tekniikka muun muassa kasvojen sumentamiseen, mutta se on toiminut heikosti Suomessa pari päivää sitten avatussa palvelussa.
Tietojasuojaltuutettu Reijo Aarnio totesi Tietokone-lehdelle ihmettelevänsä, miksi Google ei jo etukäteen sumentanut ihmisten kasvoja ja autojen rekisterikilpiä kuvista, kuten oli luvannut EU:lle antamassa selvityksessään tehdä.
Googlen mukaan yksittäisiä kuvia on poistettu jo palvelusta, mutta määrää ei kerrota. Kokonaisuudessaan kuvia on miljoonia tuhansien kilometrien matkalta kaupungeista, lähiöistä, pientaloalueilta ja jopa maaseudulta.








