Googlen suuri haku-uudistus: uusi Caffeine-moottori

Googlen suuri haku-uudistus: uusi Caffeine-moottori

Googlen on vaihtanut hakukoneensa moottoria. Uusi Caffeine-tekniikka tuottaa yhtiön mukaan 50 prosenttia tuoreempia tuloksia. Taustalla on web-hakujen murros, joka vaatii aivan uudenlaista tekniikkaa. Google paljasti myös hakuindeksinsä koon.

Caffeine-hakutekniikka on ollut pitkään testikäytössä, ja nyt siitä on tullut Googlen pääasiallinen hakumoottori.

Google havainnollistaa uudistusta oheisella kuvalla. Vanha indeksi sisälsi useita kerroksia, joita päivitettiin eri tahtiin. Yhden kerroksen päivittäminen tarkoitti kuitenkin koko internetin läpikäymistä, mikä on tietenkin hidasta. Pääkerros päivittyi parin viikon välein.

Caffeine-indeksi: sata miljoonaa gigatavua

Nykyään hakukoneen vaatimukset ovat kasvaneet. Käyttäjät haluavat löytää myös aivan tuoreita tuloksia esimerkiksi uutispalveluista tai blogeista.

Uusi Caffeine moottori indeksoi nettiä pienemmissä osissa, ja tuloksia lisätään koko ajan tietokantaan. Googlen tulosten nopeus kasvaa näin selvästi.

Google kertoo, että Caffeine-moottori indeksoi koko ajan satoja tuhansia nettisivuja rinnakkaisena prosessina. Caffeine-tietokannan koko on hurja, melkein sata miljoonaa gigatavua. Joka päivä siihen lisätään satoja tuhansia gigatavuja uutta tietoa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös