Googlen urkintamateriaali viranomaisille lähipäivinä
Googlen Street View -palvelun ympärillä käynyt tuorein kuohunta on pikku hiljaa laantumassa. Aluksi tyrmistystä herätti tieto, että Googlen kuvausautot tallensivat wlan-liikennettä kierroksillaan. Seuraava närkästyksen aihe oli, että yhtiö ei suostunut toimittamaan saksalaisviranomaisille tätä maassa laittomasti tallennettua dataa. Nyt alkaa olla rauha maassa näiltä osin, sillä Saksan ja muutaman muun maan viranomaisten pitäisi saada vaaditut tallenteet lähipäivinä haltuunsa.
Asiasta ovat kertoneet useat tiedotusvälineet, muun muassa BBC ja Financial Times.
Esimerkiksi saksalaisviranomaisten pyyntöön tiedot sisältävän kiintolevyn luovuttamisesta ei aluksi suostuttu. Syyksi kerrottiin viranomaisten asettaman määräajan jo mentyä umpeen, että datan luovuttaminen saattaa rikkoa Saksan lakeja. Viranomaiset ovat nyt vakuuttaneet Googlelle, ettei sitä tulla syyttämään oikeudessa tietojen luovuttamisesta.
Saksan tietosuojaviranomaisten lisäksi omien maidensa urkintatiedot saavat käyttöönsä myös ainakin Ranskan ja Espanjan vastaavat tiedonsuojaajat.
Google selittää kuvausautojen tallentaneen langatonta verkkoliikennettä vahingossa. Sitä on kerätty kahdellakin ohjelmalla, joista toinen on Googlen oma.
Toinen on nimeltään Kismet. Se on valmistajan web-sivun mukaan langattomien verkkojen havaitsemiseen, nuuskimiseen ja tunkeutumisen havaitsemiseen tarkoitettu järjestelmä. Muualta kuultujen tietojen mukaan Kismet löytää myös tukiasemat, joista ssid-tunnisteen lähettäminen on kytketty pois päältä.








