Hämmentävä veromätky Facebookin perustajalle: 2 miljardia

Hämmentävä veromätky Facebookin perustajalle: 2 miljardia

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg näyttää tekevän ennätyksiä myös veroissa. Miestä odottaa hämmentävän suuri, jopa kahden miljardin dollarin suuruinen henkilökohtainen veromätky. Syynä on yhtiön erikoinen järjestely.

Hurjan verolaskun aiheuttaja ovat Mark Zuckerbergin optiot. Zuckerberg omistaa tällä hetkellä yli neljänneksen Facebookista, yli 410 miljoonaa osaketta.

Hänellä on kuitenkin myös optio hankkia vielä 120 miljoonaa osaketta mitättömään hintaan kuusi dollarisenttiä kappaleelta, kertoo CNNMoney. Osakkeiden todellinen kappalehinta liikkuu noin 40 dollarin tuntumassa.

Zuckerberg on sanonut, että hän aikoo käyttää optionsa ja kasvattaa näin omistusosuuttaan Facebookista.

Samalla hän saisi verotettavaa lisätuloa jopa hurjat viisi miljardia dollaria. Tällainen kertapaukku aiheuttaisi historiallisen suuret verot.

Historiallinen verolasku

Yhdysvaltojen verolait tällä alueella ovat monimutkaiset. Veromätkyn suuruuden arvioidaan olevan lopulta noin 1,5–2 miljardia dollaria (noin 1,1–1,5 miljardia euroa).

CNNMoneyn haastattelema asiantuntija toteaa, ettei hän ole koskaan kuullut näin suuresta yksityishenkilön verolaskusta. Zuckerberg joutuu myymään heti suuren osan saamistaan osakkeista kattaakseen verot.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös