Hdtv-kanavalupaa hakee kahdeksan tv-yhtiötä
Näillä näkymin ensi vuonna alkavat hdtv-koelähetykset kiinnostavat kahdeksaa tv-yhtiötä. Koelähetysten lupa on voimassa DNA:n ylläpitämässä verkossa vuoden 2016 loppuun asti. DNA:n tavoite on saada kaupalliset lähetykset auki jo ensi vuoden lopussa.
Ohjelmistolupaa teräväpiirtolähetyksiin hakivat Discovery, Family Channel, MTV Networks (musiikkikanava), MTV Viasat Finland, Sanoma Television, Turner Entertainment Networks ja Urhotv.
DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että kaupalliset lähetykset on tavoitteena aloittaa vuoden 2010 lopussa. Sitä ennen aloitetaan jo muuten koelähetyksillä. Vielä ei hinnoista ole tietoa.
Enintään 6–8 hd-kanavaa mahtuu
Teräväpiirtoisille koelähetyksille on varattu kaksi vhf III -taajuusalueen kanavanipipua, joille on annettu nimet hd1 ja hd2.
DNA arvioi, että kumpaankin "muxiin" mahtuu kolmesta neljään kanavaa, riippuen niiden tarvitsemasta kaistasta. Yhteensä hd-kanavia mahtuisi siis peräti 6–8.
Tyypillisesti esimerkiksi elokuvat ja urheilu vaativat korkeampaa bittivirtaa kuin vaikkapa sarjakuvat.
Kanavien määrään vaikuttaa muun muassa se, millä erottelukyvyllä lähetykset ajetaan, ja tuodaanko oheen monikanavaääniä.
Toimiluvan mukaan verkko rakennetaan uuteen dvb-t2-standardiin perustuen.
DNA on hakenut sellaista muutosta, että lähetyksiä voitaisiin vuonna 2010 jo kokeilla nykyisillä dvb-t-laitteilla, ja t2-standardin laitteisiin siirryttäisiin 2011. Näin kokemuksia hd-kanavista saataisiin aiemmin. Uuden t2.-standardin laitteita odotetaan saataville ensi vuoden kuluessa.
DNA on jo aloittanut verkon rakentamisen. Siinä hyödynnetään muun muassa matapuhelinverkon tukiasemamastoja. Toimiluvan mukaan verkon pitää kattaa vuoden 2011 lopussa 60 prosenttia Suomen väestöstä. Se tarkoittaa pääkaupunkiseudun lisäksi joitakin suurimmista kaupungeista.
Pekka Väisänen toteaa, että jos hd-kanavat ovat menestys, väestöpeitto voi nousta toimiluvan vähimmäisvaatimusta korkeammaksikin. Maksullisille kanaville tietysti haetaan niin suurta yleisöä kuin mahdollista.
Liikenne- ja viestintäministeriön tavoite on saada ohjelmaluvat valtioneuvoston päätettäväksi vielä joulukuussa tai viimeistään tammikuun aikana.
Ministeriö korostaa, että nykyiset digi-tv-kanavat ja -laitteet toimivat ainakin vuoden 2016 loppuun ilman muutoksia.








