Helpson ja Itella tuovat ja asentavat laitteet

Helpson ja Itella tuovat ja asentavat laitteet

Koteihin myydään ja ostetaankin yhä enemmän laitteita, joiden kanssa monella tavallisella tallaajalla menee äkkiä sormi suuhun. Jos jo laitteiden valikoiminen on vaikeaa, niiden käyttökuntoon saaminen saattaa olla ylivoimainen tehtävä. Itella ja Helpson-tukipalvelu ovat nähneet tässä yhteisen markkinaraon: toinen kuljettaa laitteet kotiin ja toinen saattaa ne käyttökuntoon.

”Helpsonin kanssa voimme tarjota sekä kauppiaille että kuluttajille kattavan palvelun yhdestä paikasta, ja palvelumme kokonaisuus laajenee myös pienempien koneiden ja tietokoneiden asennukseen. Kokonaisvaltaisen palvelun kysyntä on kasvanut moninkertaiseksi muutamassa vuodessa”, Tommi Sunikka Itella Logistiikasta kertoo.

”Nyt voimme palvella asiakkaita viihde-elektroniikan ja tietotekniikan asennusten lisäksi myös muiden kodinkoneiden asennuksissa entistä monipuolisemmin”, Helpsonin markkinointijohtaja Antti Rajala lupaa.

Yhteiset kuljetus- ja asennuspalvelut ovat saatavissa ensi viikosta alkaen pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Seinäjoella, Joensuussa, Rovaniemellä, Turussa ja Raumalla.

Web-sivuilleen laittamansa hinnaston mukaan Helpson laskuttaa palvelukäynnistä vähintään 49 euroa, yhden laitteen asentamisesta 30 euroa, laitepaketin asennuksesta 50 euroa ja tietokoneen asennuksesta 60 euroa.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Helpson, Itella
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös