Hittipeli Angry Birdsiä pääsee kokeilemaan Androidilla

Vihaiset linnut Android Marketissa beetavaiheessa
Hittipeli Angry Birdsiä pääsee kokeilemaan Androidilla

Espoossa toimiva mobiilipelien kehitykseen erikoistunut Rovio on julkaissut yli seitsemän miljoonaa kappaletta myyneen pelinsä Googlen Android-alustalle. Kehittäjät aikoivat julkaista alun perin sisäisen testiversion, mutta suuren suosion takia beetaversio saatiinkin avoimeen beetatestiin Android Market -latauspalveluun perjantaina.

Rovio kertoi Android-julkaisusta blogissaan.

Angry Birds Lite vaatii Androidista version 1.6 tai uudemman. Uusissa Android-älypuhelimissa on tyypillisesti Android 2.1 tai 2.2. Rovio toivoo testaajilta palautetta webissä.

Rovio on julkaissut Angry Birds -pelinsä aiemmin Applen iOS-alustalle iPadille, iPhonelle ja iPod touchille sekä Nokian Linux-pohjaiselle Maemo 5 -alustalle ja Palmin avoimelle webOS:lle, jonka HP omistaa nykyisin. Peli on tulossa myös Symbian 3 -alustalle, kuten odotetulle Nokia N8 -älypuhelimille. Rovio on ilmoittanut harkitsevansa myös muita käsikonsoleita ja alustoja.

Angry Birds on yksinkertainen 2d-peli, johon pääsee helposti sisälle. “Vihaisia lintuja” singotaan ritsalla sikojen pään menoksi, koska nämä ovat käyneet munavarkaissa. Pelin addiktiivisuus perustuu siihen, että vaikeustaso nousee vähän kerrallaan, ja pelin edetessä lintujen valikoima kasvaa.

Rovio on aloittanut neuvottelut myös Hollywood-yhtiöiden kanssa siitä, voisiko pelibrändin ympärille rakentaa animaatioelokuvan tai tv-sarjan. Rovio on myös teettämässä Angry Birds -aiheisia fanituotteita, kuten pieniä pehmonalleja ja t-paitoja.

Googlen Android Market -latauspalvelu toimii jo Suomestakin ilmaisohjelmien osalta. Maksullisia ohjelma ei pysty kuitenkaan vielä ostamaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös