Hittipeli tuotti miljardin kahdessa kuukaudessa

Yli 16 miljoonaa dollaria päivässä
Hittipeli tuotti miljardin kahdessa kuukaudessa

Konsoli- ja pc-ipelien merkitys populaarikulttuurissa on kasvanut paljon. Sen myötä pelaamisesta on tullut valtavaa liiketoimintaa. Loistavasti menestyvä hittipeli on tekijöilleen todellinen rahasampo, mutta osa taas tekee raskaasti tappiota. Activisionin Call of Duty: Modern Warfare 2 on rikkonut miljardin dollarin myynnin rajan ennätyksellisen nopeasti.

Call of Duty: MW 2 olikin viime vuoden odotetuimpia pelejä. Huippumyynnin saavuttamiseen kului vain noin kaksi kuukautta. Keskimäärin peli on siis tuottanut lanseerauksen jälkeen yli 16 miljoonaa dollaria päivässä.

Infinity Ward -studion kehittämä peli on julkaistu pc:n lisäksi myös Microsoftin Xbox 360- ja Sonyn Playstation 3 -konsoleille. Suomessa se on johtanut myyntilistoja ilmestymisestään lähtien.

Suosittu myös piraattina

Myyntiluvut voisivat olla vieläkin hurjempia, jos piratismi ei söisi tuloja. Call of Duty -sarjan tuorein osa on kerännyt kyseenalaista kunniaa hyvin suosittuna piraattipelinä.

Torrentfreak-sivusto paljasti tammikuun alussa pelin olleen ylivoimaisesti suosituin laittomasti levitetty peli viime vuonna. Marraskuun alussa tapahtuneen lanseerauksen jälkeen peliä ladattiin yli viisi miljoonaa kertaa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös