Hopeamusteella taju kankaalle
Xerox on nimennyt menetelmänsä painomusteen mukaan Hopealuodiksi.
Painetusta elektroniikasta on uskottu löytyvän keinon viedä älyä aivan uudenlaisiin tuotteisiin. Pitkälti hankkeita on esitelty erilaisina tutkimushankkeina. Xeroxin tutkijat tarjoavat maailmalle Silver Bulletia, jolla elektroniikkaa voi painaa hopeamusteella mitä erilaisemmille pinnoille muovista kankaaseen.
”Maailmalla on jo neljän vuoden ajan käyty kilpajuoksua siitä, kuka onnistuu kehittämään ensimmäisenä menetelmän, jolla voidaan valmistaa edullisesti muovisia virtapiirejä. Kehitimme Silver Bulletin, jolla voidaan toteuttaa jo tänään älyvaatteita ja edullisia pelejä. Saavuttamamme läpimurto tekee mahdolliseksi painaa elektroniikkaa edullisesti hyvin erilaisille pinnoille”, Xeroxin kanadalaisen tutkimuslaboratorion johtaja Paul Smith kehuu.
Painettavia virtapiirejä voidaan käyttää hyvin erilaisia tuotteissa, kuten esimerkiksi edullisissa sähköisissä lukulaitteissa, sensoreissa, aurinkokennoissa ja älyvaatteissa. Teknologian avulla voidaan valmistaa esimerkiksi älykäs lääkepurkki, joka seuraa potilaan lääkkeiden käyttöä. Sitä voidaan hyödyntää myös rullautuvissa tietokonenäytöissä.
Xeroxin uutta teknologiaa hyödyntämällä virtapiirejä voidaan painaa tavanomaisessa painatusympäristössä. Valmistuksessa ei tarvitse käyttää puhdastilaa, joka on välttämätöntä nykyisessä virtapiirien valmistuksessa.
Suomessakin tutkitaan
Painettavaan elektroniikkaan liittyvää tutkimusta tehdään Suomessakin. Oulussa toimii Printocent-innovaatiokeskus, jonne on tänä vuonna tehty yli 10 miljoonan euron laiteinvestoinnit. Niillä Suomi pyrkii kehityksen kärkikastiin.
Printocent tutkii superohuille kalvoille tulostettavaa elektroniikkaa, jonka ansiosta esimerkiksi urheilupaita voi palvella myös mp3-soittimena, sykemittarina ja juoksuenergiaa hyödyntävänä matkapuhelimen laturina. Muita mahdollisia käyttökohteita ovat älykkäät pakkausmateriaalit ja integroidut aurinkokennot.








