HP: Avoin webOS 1.0 ensi syksynä

Kehittäjätyökalut jo nyt
HP: Avoin webOS 1.0 ensi syksynä HP:n webOS-käyttöinen nettilauta menestyi äärimmäisen heikosti.

Ensimmäinen avoimen lähdekoodin Open webOS -käyttöjärjestelmäversio valmistuu ensi syksynä. Palm-yhtiökaupan myötä HP:lle päätyneen järjestelmän pitäisi valmistua syyskuuhun mennessä.

Aiemmin esimerkiksi Palmin älypuhelimia ja HP:n heikosti menestyneitä tabletteja vauhdittanut webOS -käyttöjärjestelmä oli HP:lle kallis kokeilu. Yhtiön arvellaan ostaneen vaikeuksissa painineen älypuhelinvalmistajan erityisesti käyttöjärjestelmän vuoksi.

Vuonna 2010 viimeistellyn yrityskaupan arvellaan aiheuttaneen HP:lle miljardien dollarien tappiot. Päätös käyttöjärjestelmän avaamisesta kerrottiin viime joulukuussa.

Lähdekoodin avauksella HP saa todennäköisesti alustalleen paljon uusia kehittäjiä. Tappioista huolimatta yhtiö lupaa jatkaa kehitystyötä myös itse.

Työkalut nyt, valmis järjestelmä syksyllä

Kokonaan avoin Open webOS 1.0 nähdään HP:n mukaan syyskuussa. Ensimmäiset kehittäjätyökalut yhtiö lanseerasi kuitenkin jo nyt. Tuoreen Enyo 2.0 -kehittäjäpaketin avulla voi rakentaa ohjelmistoja, jotka toimivat webOS-järjestelmän lisäksi iOS- ja Android -laitteissa sekä verkkoselaimissa.

HP lupaa lanseerata avoimen koodin tuotoksia jo ennen lopullista esittelyä ensi syksynä. Nyt nähtyjen kehittäjätyökalujen lisäksi lähikuukausina verkkoon ilmestyy useita järjestelmän osia. Tarkka aikataulu löytyy yhtiön tiedotteesta.

Tagit: HP, Open webOS, webOS
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös