HP-kimppa vokottelee Sun-asiakkaita
HP pyrkii parhaansa mukaan nopeuttamaan Sunin auringonlaskua.
Sunilla on mennyt jo hyvän aikaa kurjasti. Oracle ostaisi firman mielellään, mutta EU-viranomaiset eivät ole vielä hyväksyneet operaatiota. Epätietoisuus tulevasta on lisännyt asiakkaiden lähtöherkkyyttä. HP on kumppaneineen käyttänyt tilannetta hyväkseen menestyksekkäästi.
HP kehuu, että viime vuonna maailmalla 350 Sunin asiakasta siirtyi sen leiriin. Hankkeita on käynnissä Suomessakin, mutta lukuja ei Suomen HP suostu kertomaan.
Täkyksi on laadittu HP Complete Care -ohjelma, joka pitää sisällään erityispalveluita, tukiohjelmia ja taloudellisia kannustimia. HP on värvännyt kumppaneikseen Microsoftin, Novellin ja Red Hatin.
Yhteistyön ansiosta siirtyjälle voidaan luvata muun muassa tuntuvat alennukset alennus Suse Linux Enterprise Fundamentals -käyttökoulutuksesta tai Red Hat Global Training -koulutuksesta.
Edelleen asiakkaalle voidaan tarjota valittavaksi käyttöjärjestelmä laajasta valikoimasta: HP-UX 11i, Windows Server, Suse Linux Enterprise Server tai Red Hat Enterprise Linux. Sunin Solarikseen mieltyneet saavat halutessaan jatkaa sen käyttöä.
HP vakuuttaa tekevänsä siirtymisvaiheesta helpon: yhtiö arvioi lähtötilanteen, siirtää sovellukset uuteen ympäristöön ja huolehtii käyttöönotosta sekä palveluista koko elinkaaren ajan.








