HP:ltä uusi kosketuskannettava
Kääntyvää näyttöä voi taitella mielensä mukaan.
Maailmalla on kuulosteltu huhuja Applen tablet-koneesta, jonka julkistuksen pitäisi puheiden mukaan tapahtua muutaman viikon sisällä. HP ja Microsoft pääsivät ratsastamaan valmiiksi heränneellä mielenkiinnolla, kun jälkimmäisen pääpomo Steve Ballmer pääsi CES-messujen puheessaan heiluttelemaan HP:n tulevaa pikkutablettia. HP on julkistanut myös suuremman kosketuskannettavan.
CES-messuilla julkistetut uuden HP Touchsmart tm2 Notebookin luvataan tuovan mukavia hetkiä niin nettisurfaukseen kuin pelaamiseenkin.
’’Olemme kehittäneet kosketusteknologiaa jo neljän tablet-tietokoneiden sukupolven ajan, ja kosketusteknologiamme on jo nyt muuttanut tapaa, jolla ihmiset käyttävät tietokoneitaan. Uutuuslaitteemme on markkinoiden kehittynein ja monipuolisin malli’’, HP:n kuluttajatietokoneista EMEA-maissa vastaava johtaja Carl Snyman kehuu.
Uudessa Touchsmartissa on 12,1tuumainen näyttö. Multi-touch-kosketusnäyttöä voi nimensä mukaisesti käyttää monipuolisesti. Zoomaus, vierittäminen ja kohteiden siirtäminen onnistuvat nipistämällä, liikuttamalla ja näpäyttämällä sormia näytön pinnalla. kääntyvä näyttö, joka taittuu sujuvasti pystyasennosta vaakatasoon
Kosketuksen lisäksi konetta voi komentaa myös sen täysikokoisella näppäimistöllä. Käyttöaikaa luvataan yhdellä latauksella jopa kahdeksan tuntia, mistä kiitetään Intelin vähävirtaista Core 2 Duo -suoritinta.
Touchsmart tm2 Notebookin pitäisi Suomessakin myynnissä maaliskuussa 1099 euron hintaan.








