HTC esitteli kolme uutta älypuhelinta
HTC Desire on kuin Googen Nexus One, mutta nyt suoraan taiwanilaisvalmistajalta. HTC vakuuttaa uusien Android-julkistusten rinnalla tukevansa yhä pitkäaikaisen kumppaninsa Microsoftin Windows Phone -alustaa.
Mobile World Congress -kännykkämessuilla Barcelonassa on esitelty jo enemmän Googlen Android-alustan puhelimia kuin Nokian tukeman Symbian-liittouman laitteita, sillä Nokia ei julkistanut uusia laitteita. Taiwanilainen HTC on esitellyt kaksi uutta Android-mallia ja lisäksi yhden Windows Mobile 6.5 -laitteen. Uutuustuotteet ovat nykyisten älypuhelinten teknisesti edistyneempiä malleja.
Uusissa Android-puhelimissa on HTC:n oma Sense-käyttöliittymä Android 2.1 -alustan päällä. Sense tuo lisäyksiä ja parannuksia Googlen käyttöliittymään. Saatavana on esimerkiksi ladattavia web-vimpaimia (widgetejä) ja enemmän muokattavuutta käyttöliittymään. Uudessa versiossa Friend Stream -vimpain (widget) lupaa yhdistää käyttäjän tiiviisti sosiaalisiin yhteisöihin, kuten Facebookiin, Flickriin ja Twitteriin. Myös omat rss-syötteet vaikkapa blogeista tai uutisista saa päivittymään automaattisesti käyttöliittymään.
HTC on rakentanut Sense-käyttöliittymän myös Windows Mobile -alustalle, joten käyttökokemus on melko samanlainen, vaikka alusta muuten onkin erilainen. Sensen lisäksi mukana ovat kuitenkin myös Googlen palvelut, kuten karttaohjelma, sähköposti ja web-hakukone.
HTC Desire muistuttaa hyvin läheisesti saman yhtiön valmistamaa laitetta, jota Google myy Nexus One -nimellä. Sitä on arvioitu itse asiassa täsmälleen samaksi laitteeksi.
Älypuhelin perustuu Qualcommin tehokkaaseen gigahertsin Snapdragon-suorittimeen ja 3,7 tuuman ja wvga-erottelukyvyn amoled-tekniikan kosketusnäyttöön. Laitteessa on esimerkiksi avautuva qwerty-näppäimistö, viiden megapikselin kamera, gps-paikannus, 3g- ja wlan-yhteydet, bluetooth ja fm-radio. Massaa on noin 133 grammaa. Desire tulee HTC:n mukaan saataville kesään mennessä. Hintaa ei vielä kerrottu.
Uusi metallinen ulkokuori
Toinen Android-julkistus HTC Legend muistuttaa läheisesti nykyistä HTC Hero -puhelinta, jonka Saunalahti toi Suomeenkin.
Ulkonäköä on uudistettu pyöristetymmäksi. Koko pinta on nyt yhtä tiivistä alumiinista kuorta. Näin laite tuntuu Apple Iphonen tapaan jämäkämmältä. Harjattu metalli näyttää ja tuntuu arvokkaammalta kuin puhelinten perinteinen naksuva ja nitisevä muovikuori. Vaikka Legend ei olekaan teknisesti HTC:n edistynein laite, se sai kännykkämessuilla paljon huomiota uudistetun ilmeensä ansiosta.
Tekniikkaakin on päivitetty. Legendissä on 3,2 tuuman ja ja hvga-erottelukyvyn (320 x 480 kuvapistettä) amoled-tekniikan kapasitiivinen kosketusnäyttö. Muuten ominaisuudet ovat samantasoiset kuin toisessa Android-mallissa: viiden megapikselin kamera salamalla, fm-radio, gps, bluetooth, wlan ja digitaalinen kompassi.
Laitetta odotetaan Eurooppaan huhtikuussa, mutta hintaa ei vielä julkistettu. Qualcommin suoritin sykkii tässä mallissa 600 megahertsin kellotaajuudella.
HTC lupaa tukea Windows-puhelimille
Kolmas älypuhelin HTC HD mini perustuu Microsoftin Windows Mobile 6.5 -alustaan, ei siis vielä samoilla messuilla julkistettuun Windows Phone 7 Series -käyttöjärjestelmään. Sen esikuva on nykyinen HD2-älypuhelin, mutta kokoa on pienennetty. Laitteessa on 3,2 tuuman kapasitiivinen lcd-kosketusnäyttö. Massaksi ilmoitetaan noin108 grammaa.
Windows-puhelimessa HTC painottaa tiivistä yhteistyötä Microsoftin Exchange-palvelimen ja Officen ja Adoben pdf-asiakirjojen kanssa. Siinä on myös uudistettu Sense-käyttöliittymä sosiaalisen median toimintojen kera. HD miniä odotetaan kauppoihin huhtikuussa, mutta hintaa ei sillekään julkistettu.
Vaikka Windows-puhelimia julkistettiinkin vain yksi, HTC:n pääjohtaja Peter Chou vakuutteli yhtiön tukevan Microsoftin uutta Windows Phone 7 -alustaa. HTC myös mainittiin yhtenä lanseerauskumppanina Microsoftin käyttöjärjestelmän julkistuksen yhteydessä.
HTC ei pysty tuomaan uuteen Windows-kännykkäalustaan täysin muokattua omaa käyttöliittymänsä, mutta Sense-ominaisuudet tuodaan käyttöjärjestelmän “hubeihin” eli toimintojen keskuksiin, joihin voidaan päivittää sovelluksia ja syötteitä.
HTC Legendin kuori on harjattua metallia, joka tekee laitteesta muovista arvokkaamman ja jämäkämmän.
HTC HD mini on nykyisestä HD2-mallista pienennetty Windows-älypuhelin.








