Huawei voi ajaa Nokian ahtaalle
Kiinalainen Huawei julkisti suureelliset suunnitelmat nousta suureksi älypuhelimien valmistajaksi. Tänä vuonna tavoitteena on myydä 60 miljoonaa älypuhelinta. Nokian kannalta huolestuttava tieto on se, että Huawei havittelee isoa roolia tulevien Windows Phone 8 -laitteiden valmistajana.
Huawei aikoo myydä tänä vuonna yhteensä 100 miljoonaa matkapuhelinta, kertoo uutistoimisto Reuters. Näistä älypuhelinten osuus olisi tavoitteen mukaan 60 miljoonaa kappaletta.
Viime vuonna Huawei toimitti 55 miljoonaa matkapuhelinta, joten määrä olisi tarkoitus melkein kaksinkertaistaa. Älypuhelinten osuus taas olisi tarkoitus kolminkertaistaa viime vuodesta.
Toistaiseksi Huawei ei valmista Windows-älypuhelimia. Tämän vuoden lopulla tilanne saattaa kuitenkin muuttua.
"Aiomme olla Windows Phone Apollon pioneerejä"
Huaweilla työskentelee kiinalaisen WPDang-sivuston mukaan 70 insinööriä pelkästään Windows Phone 8 -älypuhelimien ja Windows 8 -tablettien saamiseksi tuotantolinjoille. Älypuhelimien osalta Huawein tarkoituksena on toisaalta hyödyntää nykyisten Android-laitteiden komponentteja ja toisaalta luoda uusi laite, jossa olisi yli nelituumainen näyttö.
"Tuomme ensimmäiset Windows-puhelimet vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä. Aiomme olla WP Apollon pioneerejä", Huawein myyntijohtaja kertoo Intomobile-nettisivuston mukaan. Lähteenä ovat Twitter-viestit paraikaa Kiinassa olevalta markkinatutkimusyhtiö CCS Insightin edustajalta, joka on tavannut Huawein johtoa.
Kehitystyötä tehdään osittain Yhdysvalloissa tiiviissä yhteistyössä Microsoftin kanssa. Microsoft ei ole vahvistanut Apollo-työnimellä kehitettävän Windows Phonen seuraavan version nimeä tai julkaisuaikaa.
Microsoftille Huawein liittyminen Windows Phone -alustan leiriin olisi iso voitto. Se voisi avata alustalle nykyistä paremmat näkymät Kiinassa ja muualla Aasiassa.
Sen sijaan nyt Windows Phone -valmistajana vahvasti dominoivalle Nokialle Huaweista voi tulla vahva kilpailija, Intomobile arvioi. Sen mukaan Huawei osaa tehdä keskivertoa parempaa rautaa käyttäviä laitteita pohjahinnoilla.








