Huhu: Iphone OS 4.0 tuo moniajon
Boy Genius Reportin saama kuvakaappaus näyttää Iphone OS:n versioksi 4.0.
Iphoneen on tulossa odotettu moniajo ja muita merkittäviä parannuksia, Boy Genius Reportin (BGR) lähde paljastaa. Huhua vahvistaa BGR:n saama Iphonesta otettu kuvakaappaus, jossa näkyy Iphone OS 4.0 -versionumero.
Iphoneen on odotettu aikaisempien vuosien tavoin käyttöjärjestelmäpäivitystä uusien mallien myötä kesällä tai syksyllä. Applen tiedetään testaavan esiversiota parhaillaan, mutta Iphone OS 4.0:n uudista ominaisuuksista ei ole tähän mennessä ollut mitään tietoja.
BGR:n lähde sanoo päivityksen tuovan laajennetun tuen multi-touch eleille koko käyttöjärjestelmään, mikä saattaa liittyä Applen huhuttuun tablet-laitteeseen. Sen odotetaan käyttävän Iphone OS -käyttöjärjestelmää.
Luvassa on myös muutoksia grafiikkaan ja käyttöliittymään, joiden on tarkoitus helpottaa ja tehostaa Iphonen käyttöä. Kalenterin ja osoitekirjan synkrointiin olisi myös tulossa uudistuksia.
Ohjelmia tausta-ajoon
Lähteen mukaan Iphone OS 4.0 tukee lisäksi ohjelmien tausta-ajoa, mikä voisi viitata moniajoon. Tausta-ajo voidaan kuitenkin teknisesti toteuttaa eri tavoin.
Iphonen moniajotuen puuttumista on arvosteltu voimakkaasti, ja se on laskettu yhdeksi Iphonen pahimmaksi puutteeksi kilpaileviin älypuhelimiin verrattuna. Nykyisin Iphone OS:ssa vain Applen omat sovellukset, kuten musiikkisoitin, voivat pyöriä muiden ohjelmien taustalla.
BGR:n lähde hehkuttaa päivityksen merkitystä ja kertoo sen tekevän Iphonesta enemmän täysiverisen tietokoneen kuin älypuhelimen. Applella ollaan hänen mukaansa hyvin innostuneita päivityksestä.
BGR:n saamien tietojen luotettavuudesta ole tietoa, eikä Apple kommentoi huhuja eikä julkaisemattomia tuotteita. Apple saattaa kuitenkin kertoa Iphone OS:sta ja tablet-laitteesta viikon päästä pidettävässä lehdistötilaisuudessa.








