Hullutteleva suomalaispeli on jättimäinen mobiili-ilmiö
Angry Birds on kevään ja kesän aikana noussut mobiilipelien myyntikärkeen noin 60 maassa. Suomalaisen Rovion tekemä peli on esimerkiksi Apple App Storen myyntilistojen kärjessä. Hullutteleva peli-idea on tuonut melkoisia myyntimääriä, ja miljoonatuloja.
Angry Birds (Vihaiset Linnut) -pelissä vihaiset linnut hyökkäävät munia varastelevien vihreiden sikojen kimppuun. Sikoja metsästetään ampumalla erilaisia lintuja jättimäisillä ritsoilla.
Pähkähullun kuuluinen idea on ollut pelaajien mielestä hauska, ja pelattavuus on saanut paljon kehuja niin aikuisilta kuin lapsilta. Sama kosketusohjaukseen perustuva idea toimii niin Applen iPhonessa, iPod touchissa kuin iPadissa sekä Nokian N900-tabletissa.
Rovio myy peliä etupäässä Apple App Storessa, jossa sen hinta on 99 dollarisenttiä tai 79 eurosenttiä.
Rovio on tuomassa pelin myös Android-, Palm- ja Symbian 3 -alustoille.
Peliä myyty jo kuusi miljoonaa kappaletta
Viime vuonna myyntiin tullut peliä oli myyty toukokuuhun mennessä 2,4 miljoonaa kappaletta. Kesäkuussa myynti oli noussut jo neljään miljoonaan. Nyt Angry Birdsiä on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta.
Rovion toimitusjohtaja Mikael Hed kertoi GamesBeat-verkkojulkaisulle, että pelin ilmaista kokeiluversiota on ladattu jo yli 11 miljoonaa kappaletta.
Apple ottaa App Storen kautta myydyistä peleistä 30 prosentin osuuden. Näin ollen Rovion tulot tästä yhdestä pelistä olisivat yli 3,3 miljoonaa euroa.
Mikael Hed sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että yhtiö on neuvotellut merkittävien elokuvayhtiöiden kanssa Angry Birds -elokuvasta. Huhujen mukaan pelistä suunniteltaisiin myös konsoliversioita.
Kolme suomalaisopiskelijaa perusti Rovion Helsingissä vuonna 2003. Yhtiö on nyt tehnyt 52 peliä, joista suurin osa on tehty muiden peliyhtiöiden laskuun. Kaikkia pelejä on asennettu yhteensä 250 miljoonaa kertaa.
Angry Birdsiin pääsevät nopeasti sisälle niin aikuiset kuin lapset. Video on Rovion esittelypätkä.








