Huuto.net huijareiden temmellyskenttänä
Huuto.netissä on kautta aikain ollut liikkeellä monenlaista viheltäjää, jotka ovat huijanneet kanssaihmisiään etenkin myymällä olematonta tavaraa. Kauppalehden paljastuksen mukaan kauppiaissa on paljon myös toisella tavoin epärehellisiä yrittäjiä.
Näistä huijauksista kärsii ensi kädessä verottaja, ja välillisesti veronmaksajat, jotka joutuvat paikkaamaan epärehellisten yrittäjien maksamatta jäävät verot.
Kauppalehden tietojen mukaan viranomaiset ovat saaneet ilmiantoja peräti 600 Huuto.net-myyjästä.
Ilmiannoissa on puututtu kahdenlaiseen toimintaan. Jotkut yritykset käyttäytyvät nettihuutokaupassa tavaraa myydessään kuin yksityishenkilöt. Kaupan tulot kulkevat yrityksen kirjanpidon ohi, ja niistä jätetään saman tien verotkin maksamatta.
Toisen ryhmän muodostavat yksityishenkilöt, joiden kaupankäynti on paisunut niin laajaksi, että sitä voi pitää jo yritystoimintana.
Ilmiantojen takana ovat yleensä omat velvollisuutensa tunnollisemmin hoitavat yrittäjät, jotka katsovat sääntöjä rikkovien saavan epärehellisyydellään etumatkaa tiukassa kilpailussa.








