Hyviä uutisia Nokialle Windows Phone -ohjelmista
Nokian ykköstavoitteita älypuhelimissa on nostaa Windows Phone 7 -ekosysteemin suosiota. Nyt Microsoft on kertonut hyviä uutisia yhdestä keskeisimmästä tekijästä. Alustan ohjelmatarjonta paranee ennätysmäistä tahtia.
Microsoft kertoo blogissaan, että Windows Phone 7 -alustalle on nyt saatavilla yli 10 000 sovellusta. Näyttää siltä, että sovellusmäärän kasvu on rikkonut ennätyksiä.
Microsoft viittaa Pocketnow-uutispalvelun laskelmiin, joiden mukaan Applen App Storelta kesti 4,7 kuukautta päästä 10 000 sovellukseen. Android-alustalla samaan tarvittiin jopa 11 kuukautta. Palmin ja HP:n webOS-alusta julkaistiin 15 kuukautta sitten, mutta sille on tehty vain noin 5000 sovellusta.
Windows Phone 7 nousi 10 000 sovellukseen 4,5 kuukaudessa, eli vielä Appleakin nopeammin. Tällä hetkellä alustalle julkaistaan yli tuhat uutta sovellusta joka viikko.
Yksi syy ohjelmavalikoiman paranemiseen on sovelluskehittäjien suuri määrä. Noin 25 000 sovelluskehittäjää tekee ohjelmia Windows Phone 7 -alustalle.
Vielä kaukana Applen ja Googlen perässä
Kuten Nokiakin on todennut, Windows Phone 7 -alustan kehitys on vielä alussa. Sovellusmäärä on paljon pienempi kuin Applen iOS-alustalla (noin 350 000 sovellusta) ja Googlen Androidissa (ilmeisesti lähes 200 000 sovellusta).
Kehittäjien innostus kuitenkin on hyvä uutinen Nokian suunnitelmille siirtyä Windows Phone -alustan käyttöön.








