IDC: HP:n Palm-kauppa iskee Nokiaan
Palm-älypuhelinten webOS-laitteet ovat saaneet kehuja arvioissa, mutta yhtiö ei ole onnistunut markkinoimaan laitteitaan tehokkaasti. IDC uskoo, että HP vahvistaa Palmin myyntikanavia.
HP saa hyvän mobiilibrändin, ja Palm taas tehokkaan maailmanlaajuisen valmistus- ja jakelukoneiston, arvioi tutkimusyhtiö HP:n suunnitelmaa ostaa mobiililaitteiden ja käyttöjärjestelmäm valmistaja Palm. IDC:n mukaan HP:n ja Palmin yhteenliittymä lisää Nokian vaikeuksia Yhdysvalloissa.
IDC:n Euroopan mobiilimarkkinan tutkimuspäällikkö Francisco Jeronimo arvioi kaupan olevan hyödyksi molemmille yhtiöille. HP iPAQ -älypuhelinten markkinaosuus jäi viime vuonna vain 0,1 prosenttiin, eli noin 174 000 laitteeseen. Palm saavutti Pre- ja Pixi-älypuhelimillaan 1,5 prosentin markkinaosuuden.
Palmin heikkous on IDC:n mielestä tehokaan jakeluverkoston sekä rahakkaan markkinointikoneiston puuttuminen, missä HP voi olla avuksi. Palmin brändi taas on USA:ssa arvostettu ja tunnettu.
Palm vahvistunee ensin USA:ssa
Apple iPhone on ylivoimainen ykkönen USA:ssa, ja RIM:llä on vahva kakkossija. Muut seuraavat kaukana perässä. Yhteensä USA:ssa myytiin viime vuonna 46 miljoonaa älypuhelinta IDC:n mukaan.
IDC uskoo, että HP:n avulla Palm pääsee kilpailemaan vahvemmin HTC:tä, Motorolaa ja RIM:iä vastaan kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa ja lisäävän näkyvyyttään myös muualla.
Länsi-Euroopassa eteneminen on hitaampaa, koska Palmin tuotemerkki ei ole yhtä tunnettu. Francisco Jeronimo sanoo, että yhteistyötä yritetään rakentaa operaattoreiden kanssa, jotka toivovat lisää kilpailua Apple iPhonen ja Euroopan älypuhelinten ykkösen Nokian rinnalle.
Francisco Jeronimo huomauttaa, että HP on aiemminkin yrittänyt menestyä älypuhelimissa, mutta ei ole onnistunut. Menestyksen voikin ratkaista se, kuunnellaanko yhtiössä riittävästi Palmin bisnessuunnitelmia. Tästä voi antaa osviittaa se, että HP ilmoitti, että Palmin nykyinen pääjohtaja Jon Rubinstein jatkaa yhtiössä kaupan jälkeenkin.
Nokialle lisää päänvaivaa USA:ssa
IDC arvioi yhdistymisen vaikuttavan nopeimmin Nokiaan Yhdysvalloissa, joka on jäänyt vasta seitsemännelle tai kahdeksannelle sijalle sekä hieman alle tai yli kolmen prosentin osuuteen älypuhelimissa.
Nokia ei ole saanut Symbian-puhelimiaan juuri amerikkalaisten operaattoreiden valikoimiin. Yhtiön johto on vakuutellut, että Symbian 3:n uudistukset muuttavat asian.
Francisco Jeronimo sanoo Tietokoneelle, ettei tämä kuitenkaan riitä. ”Nokian pitäisi viedä USA:han enemmän ja parempia cdma-puhelimia, jotka räätälöidään paikallisten operaattoreiden toiveiden mukaan. Euroopassa julkistettujen älypuhelinten tuominen USA:han ei onnistu”, hän arvioi.
Jeronimon mukaan ongelmana on Nokian ollut ylimielinen suhtautuminen. ”Nokia on ilmoittanut, että tässä ovat laitteemme. Niitä ei räätälöidä. Tai jos räätälöidään, se on vaikeaa ja kallista.”
Nokia E71x saatiin USA:han, koska se muistuttaa läheisesti Blackberry-laitteita, joista amerikkalaiset pitävät, toteaa Jeronimo.








