IDC: mobiiliohjelmistot kiinnostavat yrityksiä

IDC: mobiiliohjelmistot kiinnostavat yrityksiä

Yrityksien into mobiiliohjelmistoihin kasvaa kohisten, ennustaa tutkimusyhtiö IDC. Yhtiön tuoreen tutkimuksen mukaan tietohallintojohtajat ympäri Euroopan pitävät mobiiliuden kehittämistä tärkeänä osana tietohallintostrategiaa.

Tutkija Nicholas McQuiren mukaan yrityskäyttöön suunnattujen mobiiliohjelmistojen käyttöönottomäärät kasvoivat tuntuvasti viime vuonna. Ohjelmistoilla pyritään parantamaan työntekijöiden liikkuvuutta ja organisaation ketteryyttä.

Esimerkiksi tableteissa tai älypuhelimissa toimivat sovellukset tehostavat tietohallintojohtajien mukaan asiakkaan kohtaamista, liiketoimintaprosesseja sekä työntekijän tuottavuutta.

Ohjelmistotalot innoissaan mobiliteetistä

Mobiilimurros yrityksissä on IDC:n mukaan vasta alussa. Yhtiö ennustaa markkinoiden kasvavan seuraavien viiden vuoden aikana merkittävästi. Tarkkoja lukuja tutkimuksesta ei kuitenkaan selviä.

Myös ohjelmistotalot ovat innoissaan mobiliteetistä. Esimerkiksi maailman suurimpiin yritysohjelmistovalmistajiin kuuluva SAP on nimennyt kuluvan vuoden mobiili-BI:n (Business Intelligence) teemavuodeksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös