Ihmisten urkkimiselle halutaan rajat
Ihmiset levittävät melkoisen suruttomasti tietoja itsestään maailmalle erilaisten yhteisöpalvelujen kautta. Niiden ansiosta tiedämme muun muassa eräänkin puoluejohtajan istuvan pytyllä läppäri sylissään. Erilaisten ihmisten seurantaan erikoistuneiden tahojen työ tulee kovin helpoksi, kun tietoja ei tarvitse enää urkkia. Tämä on nostanut esiin aivan uusia ongelmia.
Suomen Effin Amerikan-serkku EFF (Electronic Frontier Foundation) on nostanut asian pöydälle haastamalla muun muassa CIA:n ja USA:n puolustus- ja oikeusministeriöt oikeuteen, kertoo Cnet-uutispalvelu.
EFFlähetti aiemmin syksyllä nyt haastamilleen tahoille kyselyn siitä, minkälaisia tietoja ja mihin tarkoituksiin ne keräävät kansalaisista Facebookin, Twitterin ja Flickrin kaltaisista palveluista. Yhtään vastausta ei ole kuulunut. Ainoastaan verottaja on edes reagoinut kysymykseen pyytämällä lisäaikaa vastaustaan varten.
EFFn mielestä asia vaatii pikaista selvitystä, koska yhä useammin törmää uutisiin, joissa kerrotaan viranomaisten käyttäneen yhteisöpalveluista löytämiään tietoja mitä erilaisimmilla tavoilla.
Haasteen perusteluissa luetellaan, että Facebookin avulla on jahdattu vankikarkureita ja etsitty todisteita alaikäisten juopottelusta. Youtubesta on tunnistettu mellakoihin osallistuneita ja Twitter-viestien perusteella on tehty kotietsintöjä. Väärien henkilöllisyyksien turvin on houkuteltu kansalaisia avautumaan viranomaisille.
Kriitikot muistuttavat, että viranomaisvalvonnan pitäisi olla julkisesti säädeltyä ja kontroloitua.








