Informaatiomäärät hurjan suuria – 34 gigaa joka päivä

Yhdysvallat kuluttaa 3,6 tsettatavua päivässä
Informaatiomäärät hurjan suuria – 34 gigaa joka päivä

Uusi kattavampi tutkimus muuttaa näkemyksiä ihmisten päivittäin kuluttamista elektronisista informaatiomääristä. Koko Yhdysvalloissa kulutetaan vuodessa hurjat 3,6 tsettatavua informaatiota. Tavalliselle ihmiselle tämä merkitsee hurjaa päivittäistä informaation määrää. Ei ihme, että infoähky uhkaa.

Yhdysvaltojen San Diegon yliopiston tutkijat ovat selvittäneet asiaa uudesta näkökulmasta. He kertovat, että aiemmin on keskitytty informaation tuottamiseen. Nyt selvitettiin, paljonko ihmiset sitä kuluttavat. Mukaan ei ole yleensä laskettu esimerkiksi pelejä, joista tulee valtava määrä informaatiota.

Tutkijat päätyivät lukemaan, jonka mukaan Yhdysvaltojen kotitaloudet kuluttaisivat yhteensä 3,6 tsettatavua informaatiota vuodessa. Tsettatavu tarkoittaa miljardia teratavua tai tuhatta miljardia gigatavua.

Yhdelle ihmiselle 34 gigatavua joka päivä

Yksi ihminen kuluttaa joka päivä keskimäärin 34 gigatavua informaatiota. Jos kaikki otettaisiin talteen, kannettavan tietokoneen kiintolevy täyttyisi muutamissa päivissä.

Tietomääristä suurin osa on pikseleitä, jotka liittyvät videopelien tai television kuvavirtaan. Tutkijoiden mukaan 18,5 gigatavua päivittäisestä data-annoksesta tulee peleistä.

Kaiken tiedon taltioiminen olisi nykytekniikalla mahdotonta. Alle kaksi prosenttia informaation kokonaismäärästä liikkuu internetissä. Kaikille maailman tietokoneille mahtuisi vain muutama prosentti vuosittain kulutettavasta elektronisesta informaatiomäärästä.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: data, informaatio, peli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös