Intel esitteli Meegoa minikannettavassa − katso videot

IDF-kehittäjätapahtumassa Pekingissä
Intel esitteli Meegoa minikannettavassa Meegon kehittymiseen saa jo tuntumaa Intelin videoissa. Yritykset julkaisevat entistä enemmän materiaalia nopeasti Youtuben kautta. (Kuva: Intel)

Siruyhtiö Intel ja mobiililaitevalmistaja Nokia kehittävät tosissaan uutta minikannettavien ja älypuhelinten avointa käyttöjärjestelmää Meegoa. Sen ensimmäistä versiota esiteltiin Intelin kehittäjätapahtumassa monenlaisissa laitteissa.

Intel ja Nokia ovat ilmoittaneet, että ensi vaiheessa Meegosta tehdään referenssikäyttöliittymät juuri minikannettavia ja älypuhelimia varten. Muihin sulautettuihin laitteisiin valmistajat voivat haluta muutenkin kehittää kokonaan oman käyttöliittymänsä. Nokia on ilmoittanut tuovansa ainakin yhden Meego-laitteen tänä vuonna.

Intelin IDF-videoissa nähdään Meegon ensimmäinen versio minikannettavassa, älypuhelimessa ja televisiossa. Intelin insinööri esittelee vision siitä, kuinka sisältöä voidaan toistaa langattomasti television ja tietokoneen välillä.

'Toinen video esittelee Meegon sovelluksia ja käyttöliittymää, jossa web-sovellukset ja yhteisöpalvelut ovat helposti tavoitettavissa.

IDF-videot ovat katsottavissa Nokian yritysblogin kautta. Niistä kertoi ensimmäisenä Engadget-tekniikkablogi.

Intel haluaa Meegon avulla älypuhelimiin

Nokian kannalta Meego on tärkeä tehokkaiden älypuhelinten ja pienten minikannettavien alustana. Intel panostaa siihen kuitenkin kehittääkseen alustaa kaikenlaisiin sulautettuihin laitteisiin; autoihin, digibokseihin, televisioihin, teollisuuden järjestelmiin, kauppojen kioskijärjestelmiin ja viihde-elektroniikkaan.

Meego on avoimen lähdekoodin alusta, joka perustuu Linux-ytimeen. Siinä yhdistetään yritysten mukaan Nokian Maemon ja Intelin Moblinin parhaat komponentit.

Meegon luvataan olevan arkkitehtuuririippumaton, ja se tukee niin esimerkiksi Intelin x86-arkkitehtuurin Atom-suorittimia kuin älypuhelimissa perinteisesti käytettyjä Arm-arkkitehtuurin suorittimia. Meegon avulla Intel tavoittelee voimakkaasti älypuhelinten prosessorikisaan.

Intel ja Nokia ovat arvioineet, että Meego 1.0 julkaistaisiin toukokuussa. Se voidaan näillä näkymin asentaa myös nykyiseen Maemo 5 -laitteeseen Nokia N900:aan, vaikkei Nokia olekaan virallista tukea toistaiseksi luvannut. Meegosta on julkaistu jo varhainen testiversio kehittäjille. Maaliskuun lopussa julkaistussa versiossa ei kuitenkaan ollut vielä mukana edes graafista käyttöliittymää.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös