Intel jaksaa uskoa Itanium-suorittimiinsa

Tuotesegmentissä edelleen kysyntää
Intel jaksaa uskoa Itanium-suorittimiinsa

Suoritinvalmistaja Intelin Itanium-sirut ovat menestyneet huomattavasti suuria odotuksia heikommin. Yhtiön usko siruihin ei kuitenkaan ole laantunut.

Tehokkaisiin suurpalvelimiin ja supertietokoneisiin suunnatut piirit perustuvat Itanium-arkkitehtuuriin, jonka Intel on kehittänyt yhdessä pc-valmistaja HP:n kanssa. Ensimmäisten, vuonna 2001 lanseerattujen mallien odotettiin menestyvän loistavasti. Toteutuneet myynnit ovat jääneet reilusti yhtiön tavoitteista.

Suurin ongelma Itanium-siruissa on Intelin Xeon-sirujen suorituskyvyn parantuminen. Tehoero kalliiden Itanium-piirien ja huomattavasti huokeampien Xeon-prosessorien välillä on kaventunut merkittävästi.

Merkittävää liiketoimintaa

Ongelmista huolimatta Intel uskoo vakaasti Itanium-siruihin, ja aikoo jatkaa piirien kehitystyötä. Yhtiön johdon mukaan piirit ovat edelleen tärkeitä osalle asiakkaista. Itanium-liiketoimintayksikön tiedottaja Partrick Wardin mukaan arkkitehtuuri on HP:lle ja Intelille merkittävä liiketoimintaosa, ja antaa yhtiöille mahdollisuuden kilpailla tehtäväkriittisten unix-palvelimien markkinoilla.

Verkkolehti Xbilabsin mukaan Intel ei näe markkinoiden menevän ristiin Itanium-sirujen ja muiden palvelinsuorittimien välillä. Wardin mukaan Itaniumit suunnataan palvelimiin, jotka suorittavat luotettavasti yritysten toiminnan kannalta elintärkeitä järjestelmiä. Näissä järjestelmissä piirien nopeudet tai hinnat eivät ole kynnyskysymyksiä, Ward toteaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös