Inteliltä uuden sukupolven ssd-kiintolevyt loppuvuonna

Kapasiteetti jo 600 gigatavuun
Inteliltä uuden sukupolven ssd-kiintolevyt loppuvuonna

Suoritinvalmistaja Intel on laajentanut vahvasti otteitaan flash-muistiin perustuvien ssd-kiintolevyjen tuotekehityksessä. Yhtiön tuotteet ovat saaneet hyvän vastaanoton myös markkinoilla, sillä esimerkiksi Kingston myy levyjä omalla brändillään.

Verkkolehti Xbitlabsin saamien tietojen mukaan Intel suunnittelee lanseeraavansa loppuvuoden aikana huomattavasti totuttua suurempia ssd-malleja. Suurimmat tänä vuonna esiteltävät mallit ovat kapasiteetiltaan jopa 600 gigatavua. Yrityskäyttöön tarkoitettu X25-E-sarja laajentuisi tietojen mukaan 400 gigatavun mallilla.

Uudistusten taustalta löytyvät uudet, koodinimillä Lyndonville ja Postville kehitettävät tuoteperheet. Viimeisen neljänneksen aikana valmistuvat, yrityskäyttöön tarkoitetut Lyndonville-levyt perustuvat 34 nanometrin tekniikalla valmistettaviin mlc-nand-flash-piireihin.

Kotikäyttöön suunnatut Postville-tuotteet käyttävät 20 nanometrin prosessilla valmistettavia mlc-siruja. Tarkemman valmistustekniikan ansiosta levyjen koko saadaan kasvatettua jopa 600 gigatavuun.

Nopeaa kehitystä

Intel ei ole kommentoinut julkisuuteen vuotaneita tietoja. Teknisesti nykyistä kehittyneemmät mallit ovat looginen kehitysaskel, joten uutiset vaikuttavat luotettavilta. Myös useat kilpailevat valmistajat ovat lanseeranneet puolen teratavun malleja

Maailman suurin prosessorivalmistaja laajentui kiintolevykauppiaaksi syksyllä 2008. Ensimmäiset 80 gigatavun levyt saapuivat kauppoihin 595 dollarin suositushinnalla. Nopeasta kehityksestä huolimatta ssd-levyt ovat edelleen huomattavasti perinteisiä levyjä hintavampia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös