IPad pääsee sittenkin Israeliin
Israeliin matkaavilta onnellisilta uusien iPadin omistajilta hyytyi hymy Ben-Gurionin lentokentällä, kun laitteet otettiin takavarikkoon. Syynä oli laitteen wlan-piiri, joka ei täyttänyt paikallisia määräyksiä. Panna on nyt kumottu.
Laitteen wlan-tekniikka on hyväksytty USA:ssa, mutta se ei täytä Israelissa ja Euroopassa voimassa olevia määräyksiä. Niinpä oli vaarana, että iPadin käyttö häiritsisi muita langattomia laitteita. Euroopan lentokentillä ei iPadeja kuitenkaan kerätty pois.
Israelin viestintäministeriön asiantuntijat ovat nyt tutkineet asiaa, ja todenneet, ettei tällaista häiriövaaraa todellisuudessa ole. Kiellon voimassaoloaikana iPadin kanssa maahan pyrkivät matkailijat joutuivat jättämään laitteen lentoasemalle, josta sen sai taas mukaansa kotimatkalle.








