iPhone 4:llä hurja ennakkokysyntä
iPhonen voi ostaa ensimmäistä kertaa Isossa-Britanniassa lukitsemattomana.
Apple aloitti iPhone 4:n ennakkomyynnin USA:ssa, Japanissa ja kolmessa Euroopan maassa eilen. Kysyntä on ylittänyt reilusti Applen ennakkoarviot, ja iPhone 4:n ensimmäinen erä on myyty jo loppuun.
Apple kertoo lehdistötiedotteessa saaneensa operaattorikumppanien kanssa yli 600 000 ennakkotilausta uudesta iPhonesta. Se on enemmän kuin mistään tuotteesta aikaisemmin ja Apple kertoo ennakkotilausten määrän ylittäneen selvästi ennakkoarviot, minkä takia ennakkovarausten vastaanottojärjestelmässä oli ongelmia.
AT&T kertoo lehdistötiedotteessa ennakkotilauksien määrän olleen yli kymmenenkertainen viime vuonna lanseerattuun iPhone 3GS:ään verrattuna. Kysyntä on ollut yhtä voimakasta myös Saksassa. Saksalainen NTV kertoo iPhone 4:n ennakkotilausten ylittäneen myöskin kymmenenkertaisesti iPhone 3GS:n ennakkotilaukset, eikä operaattori usko pystyvänsä toimittamaan tarpeeksi puhelimia kesäkuun lopussa.
iPhone 4 on otettu innokkaasti vastaan myös Japanissa. Computerworldin mukaan Applen myymälän ovella jonotti 200 asiakasta ja SoftBank-operaattorin verkkosivustot ovat olleet jumissa suuren kysynnän takia.
Lukitsemattomia puhelimia Applelta
Apple aloittaa iPhonen myynnin USA:ssa, Japanissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa 24.6. Kanadassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa Apple myy iPhonea myös ensimmäistä kertaa lukitsemattomana versiona Apple Store -verkkokaupasta. Aiemmin Apple on myynyt itse lukitsematonta iPhonea ainoastaan Hong Kongissa ja Italiassa.
Lukitsemattoman iPhone 4:n hinta on Ranskassa 629 euroa 16 gigan mallista ja 739 euroa 32 gigan mallista. Isossa-Britanniassa hinnat ovat 499 ja 599 puntaa eli noin 600 ja 720 euroa. Kanadan ja Italian hintoja ei ole vielä vahvistettu. Toimitusajaksi luvataan 2.7. ja ennakkotilattavana on ainoastaan musta malli.








