iPhone 4:n myynti alkoi Suomessa rysäyksellä

Soneran järjestelmät eivät kestäneet kovaa kysyntää
iPhone 4:n myynti alkoi Suomessa rysäyksellä

Applen odotettu iPhone 4 saapui Suomeen heinäkuun lopussa. Antenniongelmista USA:ssa paljon huomiota saanut älypuhelin otettiin Suomessa innolla vastaan. Soneran verkkokauppa ja myyntijärjestelmä kaatui. ja innokkaimmat jonottivat puhelinta yön yli eri puolilla maata.

Applen lehdistötiedotteessa ilmoitetut hinnat ilman ilman kytkysopimusta herättivät huhumyllyn iPhonen myynnin laajenemisesta myös Applen verkkokauppaan esimerkiksi Ison-Britannian, Norjan ja Tanskan tavoin.

Suomessa iPhone 4 tuli aiempien mallien tavoin ainoastaan Soneran valikoimiin.

Applen uutuuspuhelimen hinta on Suomessa 576-720 euroa ilman 12 tai 24 kuukauden kytkysopimuksen liittymähintoja.

Hinnoittelu on aiheuttanut kritiikkiä, mutta iPhone 4:n Suomen lanseerauksen suosio yllätti Soneran täysin. Puhelimen myynti aloitettiin Soneran verkkokaupassa, asiakaspalvelussa ja myyntipisteissä perjantaina 30. heinäkuuta aamulla. Alkurynnistys kaatoi Soneran verkkokaupan ja tilausjärjestelmän. Tilauksia jouduttiin kirjaamaan varajärjestelmään.

Osa tilatuista puhelimista toimitettiin Soneran varastosta samana päivänä postiin, mutta suuri osa tilanneista joutuu odottamaan seuraavia toimituseriä, joiden aikataulua Soneran asiakaspalvelussa ei osata arvioida.

Innokkaimmat asiakkaat jonottivat iPhone 4:ää jopa yön yli. Sonera myi joissakin myyntipisteissä pienen erän puhelimia kaksi tuntia ennen varsinaisen myynnin aloittamista.

13 kaupungissa oli varattuna ainoastaan 10-25 puhelinta myyntipistettä kohden. Monilla paikkakunnilla jonot muodostuvat jo torstai-illan puolella.

Ilmainen suojakotelo myös Suomeen

Applen ilmainen suojakotelokampanja aloitettiin iPhone 4:n lanseerauksen myötä myös Suomessa. Apple lupaa maksuttoman suojakotelon kaikille iPhone 4:ssä havaittujen kuuluvuusongelmien vuoksi.

Etenkin USA:ssa suurta kohua kesällä aiheuttanut antennijupakka sai alkunsa, kun iPhonen ulkokuoren kiertävään antenniin koskemisen huomattiin heikentävän kuuluvuutta ja jopa katkaisevan puheluita.

Applen mukaan ongelma on pieni. Se puolustautuu, että vain harvat asiakkaat ovat soittaneet sen takia asiakaspalveluun.

Apple päätti kuitenkin jakaa kaikille halukkaille suojakotelon. Kampanjassa voidaan tilata Applen tai jonkin muun valmistajan suojakotelo App Storesta imuroidulla iPhone-sovelluksella. Koteloiden toimitusaika-arvio on noin kuukauden.

Applea on kuitenkin arvosteltu siitä, että suojakotelolla yritettäisiin vain kiertää itse antenniongelman korjaaminen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös